Kategoria:

Salaatteja

Lämmin linssi–hal­lou­mi­sa­laat­ti

IMG_5695.JPG IMG_5692.JPG IMG_5702.JPG

Yksi inspiroivimmista ruokablogeista, jonka tiedän on kanadalaisen Allison Dayn ylläpitämä ihana Yummy Beet . Yummy Beet sisältää uskomattoman herkullisia ja nerokkaitakasvisruokareseptejä, joita on myös helppo muokata omaan keittiöön sopiviksi. Tämänkin linssisalaatin pohjaan olen alunperin törmännyt Dayn blogissa, mutta se on muuttanut hieman muotoaan käsittelyssäni.

IMG_5699.JPG IMG_5705.JPG

Dayn ohjeessa fenkolin ja sipulin kanssa uunissa paahdetaan bataattia, mutta itse pidän enemmän porkkanasta. Alkuperäisessä salaatissa ei myöskään ollut yrttejä eikä seesaminsiemeniä ja tahinikastiketta, joihin olen tällä hetkellä aivan hulluna. Seesami kaikki kiitos. Salaatin kanssa valmistamani tahinijogurtti sopii hyvin myös esimerkiksi kalaruokien kaveriksi. Jaan yhden sellaisen ohjeen täällä viikonlopun jälkeen. Jos siis innostut valmistamaan tätä linssisalaattia, älä heitä kastiketta pois, vaikka salaatti muuten loppuisi.

IMG_5700.JPG IMG_5701.JPG

Toinen tämän salaatin parhaista mauista syntyy mielestäni uunissa paahdetuista fenkoleista. Niistä tulee sipulin tavoin ihanan makeita ja niiden aniksinen maku sopii täydellisesti yhteen suolaisenlampaanmaitohalloumin kanssa. Vanha totuushan on, että uunissa paahtamalla kaikista kasviksista tulee noin sata kertaa parempia, mutta etenkin fenkolin maukkuus lisääntyy potenssiin miljoona. Fenkolin lohkot kannattaa jättää tarpeeksi isoiksi, jotta siitä pääsee nauttimaan oikein kunnolla.

IMG_5706.JPG IMG_5691.JPG IMG_5703.JPG
RESEPTI | 3 annosta

Linssi-hal­lou­mi­sa­laat­ti ta­hi­ni­jo­gur­til­la

3 dl vihreitä linssejä

200 g halloumijuustoa

6 kpl porkkanoita

1 kpl keltasipuli

1 kpl fenkoli

1 kpl valkosipulinkynsi

2 rkl tummaa balsamicokastiketta

2 rkl oliiviöljyä

1 dl persiljaa silputtuna

1 rkl seesaminsiemeniä

mustapippuria

suolaa

 

Tahinijogurtti

2 dl turkkilaista jogurttia

½ kpl sitruunan mehu puristettuna

2 rkl seesamitahnaa eli tahinia

1 rkl persiljaa silputtuna

1 tl oliiviöljyä

1 tl kuminansiemeniä

1 tl mustapippuria

ripaus suolaa

OHJE
  1. Lämmitä uuni 200 °C.
  2. Huuhtele linssit ja laita veteen kiehumaan 30 minuutiksi.
  3. Kuori porkkanat ja sipuli. Poista fenkolista kova keskiosa. Lohko kasvikset uunipellille. Kaada päälle öljyä ja ripaus suolaa sekä mustapippuria. Pyöritä kasvikset tasaisesti öljyssä ja anna paahtua uunissa 40 minuuttia.
  4. Yhdistä tahinijogurtin ainekset keskenään ja sekoita käsivispilällä huolella tasaiseksi kastikkeeksi. Jätä kylmään odottamaan tarjoilua.
  5. Valuta kypsät linssit ja laita ne tarjoilukulhoon.
  6. Yhdistä pienessä astiassa balsamico, murskattu valkosipulinkynsi ja seesaminsiemenet. Kaada linssien päälle ja sekoita.
  7. Hienonna persilja ja lisää uunissa paahdettujen kasvisten kanssa linssien joukkoon.
  8. Leikka halloumista muutaman sentin pätkiin ja paista kuumalla pannulla öljyssä 2 minuuttia per puoli, kunnes pinta on saanut pienen rusketuksen. Lisää valmiin salaatin pinnalle.
  9. Tarjoile lämpimänä tai viilennettynä tahinijogurtin ja tuoreen leivän kanssa.

Sa­vu­lo­hi­sa­laat­ti kvinoasta, pavuista ja punajuuresta

kvinoasavulohisalaatti2.JPG kvinoasavulohisalaatti3.JPG

Harva asia ilahduttaa ruokakaupassa yhtä paljon kuin uuden sadon punajuuret. Ne ovat täysin vastustamattomia. Yleensä päädyn syömään punajuuria sellaisenaan tai tekemään niistä sosekeittoa tai pastaa. Eilen kuitenkin innostuin hyödyntämään aikaisemmin uunissa paahtamieni punajuurien jämät salaatin valmistukseen.

kvinoasavulohisalaatti4.JPG

Tässä salaatissa yhdistyivät paahdettujen punajuurien lisäksi savustetun lohen ja piparjuuren herkulliset maut. En tainnut maistaa salaattia kertaakaan sen valmistusvaiheessa, mutta silti lopputulos sai aikaan syviä huokauksia ruokailijoissa. Yhdistelmä taisikin olla vähän varkain harvinaisen yhteensopiva.

Jos kuitenkaan salaatinkastikkeessa ei ole tarpeeksi potkua, kannattaa sen pinnalle raastaa lautasella vielä extra-annos tuoretta piparjuurta.

kvinoasavulohisalaatti.JPG
RESEPTI | 5 annosta

Kvi­noa–­pu­na­juu­ri–­sa­vu­lo­hi­sa­laat­ti

300 g lämminsavulohta

600 g punajuuria

300 g vihreitä papuja

2 dl kvinoaa

1 kpl pieni punasipuli

1 kpl tuoretta lehtipersiljaa

1 tl mustapippuria

 

Piparjuurikastike

2 dl ranskankermaa

2 rkl piparjuurta raastettuna

1 rkl valkoviinietikkaa

2 tl hunajaa

1 tl suolaa

OHJE
  1. Pese punajuuret ja asettele ne karkean merisuolan päälle uunipellille. Paahda 180 °C uunissa noin 90 minuutin ajan. Anna jäähtyä ennen kuorimista.
  2. Keitä neljän hengen annos kvinoaa paketin ohjeen mukaan.
  3. Renssaa pavut ja keitä suolalla maustetussa vedessä noin 5 minuutin ajan.
  4. Pilko punasipuli ja persilja. Yhdistä ne hyvin jäähtyneiden papujen sekä kvinoan kanssa.
  5. Lisää kevyesti paloiteltu savulohi joukkoon. Rouhaise päälle mustapippuria ja jätä maustumaan hetkeksi.
  6. Sekoita kastike ranskankermasta, valkoviinietikasta ja hunajasta. Raasta joukkoon tuoretta piparjuurta ja mausta suolalla.
  7. Kuori ja paloittele jäähtyneet punajuuret. Yhdistä ne muun salaatin kanssa vasta juuri ennen tarjoilua.

Lämmin parsasalaatti – vegenä tai kanalla

kanaparsasalaatti.jpg kanaparsasalaatti11.jpg

Tein yhtenä päivänä aivan ihanan salaatin parsasta, ohrasta ja vuohenjuustosta. Salaatti toimii hyvin sekä miedosti lämpimänä että jääkaappikylmänä. Kuvissa olevaan salaattiin lisäsin nälkäpäissäni vielä muutaman palan sitruunassa pikamarinoitua kanaa. Ne tekivät salaatista todella runsaan, mutta ruokaisa se on ehdottomasti ilmankin – ehkä jopa himpun verran parempi niin.

kanaparsasalaatti12.jpg kanaparsasalaatti7.jpg

Kuvissa näkyvät kukat ovat syötäviä orvokkeja. Tykkään koristella niillä kesäisiä annoksia. Olen tullut siihen tulokseen, että ruokabloggarille pitäisi kieltää tuomasta mitään muita kasvilahjoja kuin ruoanlaittoon soveltuvia.

kanaparsasalaatti10.jpg
RESEPTI | 4 annosta

Lämmin parsasalaatti

500 g vihreää tankoparsaa

100 g vihreitä papuja

100 g herneitä

2 dl ohrahelmiä

1 kpl sitruuna

1 kpl lehtipersiljaa

4 kpl kevätsipulin varsia

1 kpl sipuli

½ dl pinjansiemeniä

2 rkl oliiviöljyä

1 tl mustapippuria

suolaa

 

Vuohenjuustodippi

125 g pehmeää vuohenjuustoa

1 dl ranskankermaa

1 tl sitruunamehua

½ tl suolaa

 

Sitruunamarinoitu kana

200 g maustamattomia kanafileitä

½ kpl sitruunan mehu

1 tl mustapippuria

1 tl suolaa

OHJE
  1. Laita kolmen hengen annos ohrahelmiä keittymään paketin ohjeen mukaan.
  2. Esivalmistele sillä välin muut ainekset; renssaa pavut, poista parsoista puumainen osa vartta, hienonna sipulit ja silppua persilja. Ota herneet pakkasesta sulamaan, jos et käytä tuoreita. Paahda pinansiemeniä hetki kuivalla pannulla.
  3. Valuta kypsät ohranhelmet huolella ja laita ne ison salaattikulhon pohjalle jäähtymään. Sekoita joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja ruokalusikallinen öljyä.
  4. Keitä parsoja ja papuja noin 4 minuuttia runsaasti suolatussa vedessä.
  5. Hienonna parsojen varret noin sentin mittaisiksi pätkiksi ja ota kukinnot talteen.
  6. Lorauta pannulle tilkka aikaisemmin käyttämääsi öljyä ja freesaa sipulisilppua ja esikeitettyjä papuja sekä parsanpaloja siinä kolmisen minuuttia. Lisää herneet viimeiselle minuutille. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  7. Yhdistä kypsät, mutta vielä napakat vihannekset ohrahelmien kanssa. Lisää joukkoon persiljasilppu sekä hienonnetut kevätsipulin varret.
  8. Valmista vuohenjuustodippi sekoittamalla kastikkeen ainekset keskenään.
  9. Tarjoile salaatti joko suoraan hieman lämpimänä tai jääkaapissa jäähdytettynä.
  10. * Jos haluat valimstaa salaatin kanalla, purista raakojen kanafileiden päälle puolikkaan sitruunan mehu, vähän suolaa ja pippuria. Jätä maustumaan muun salaatin valmistuksen ajaksi. Paista ja lisää ne salaatin joukkoon vasta juuri ennen tarjoilua.