Minäkö mukamas Vuoden herkullisin?

nata-alisa-halparuokakirja

Oh man the craziness just keeps on coming! Halparuokakirjan julkkarit olivat viime viikon keskiviikkona upean Winecellarsin tiloissa Helsingin keskustassa ja meno oli sen verran mieletöntä, että yritän edelleenkin sulatella sitä ja oikeastaan vähän tätä kaikkea. Harmittelimme, kun virallisiin tilaisuuksiin ei koskaan mahdu kuin rajattu määrä osallistujia, joten päätimme viettää vielä toisia vähän epävirallisempia julkkareita tai kirjakutsuja tämän viikon perjantaina 24.3. Fredalla sijaitsevassa ihanassa pienessä Nide kirjakaupassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa jokainen. Olemme paikalla klo 17 alkaen ja tarjoilemme teille vähän herkkua Halpiksen sivuilta sekä höpinää kirjasta, säästä tai ihan mistä tahansa. Tapahtuman fb-eventiin pääset tästä.

nata-alisa-halparuokakirja-10

Viime perjantaina sain myös kuulla olevani ehdolla huhtikuussa järjestettävissä Inspiration Blog Awardseissa Vuoden herkullisin -kategoriassa ja voin kertoa, etten kirjajulkkarijälkimainingeissa olisi voinut uskoa, että fiilikseni voivat nousta vielä vain korkeammalle. En ole, tai siis blogini ei ole, koskaan aikaisemmin ollut ehdolla vastaavissa äänestyksissä, joten olen onnesta ja jännityksestä sekaisin. Täytyy välillä vähän nipistää itseäni, jotta tiedän olevani hereillä. Ehdokkuus ruokablogien kategoriassa aivan mielettömässä joukossa tuntuu täysin uskomattomalta, kaunein kiitos siitä.

IBA_OLEN_EHDOLLA_800x800

Sitten tärkeimpään: Inspiration Blog Awards -äänestys käynnistyy tänään klo 16.00 ja jatkuu aina 12.4. saakka. Äänestämään minua (ja muita) pääset tästä tai klikkaamalla yläpuolen kuvaa. Voit jättää äänesi yksinkertaisesti klikkaamalla haluamasi ehdokkaan kohdalla Äänestä-painiketta – yhteystietoja ei tarvitse jättää. Voit kuitenkin halutessasi osallistua gaalalippujen arvontaan ja päästä paikan päälle kanssani jännittämään.

Julkkarikuvat on ottanut huippulahjakas Arttu Mustonen, Mustarttu

2 Kommenttia

  • Vastaa
    Faijahommia
    20/03/2017 klo 13:35

    Tuplasti onnea 🙂

    https://faijahommia.fi/

    • Vastaa
      Alisa
      20/03/2017 klo 18:53

      Jee, kiitos 🙂 Tuntuu aivan mielettömältä edes päästä tuohon seuraan. Ruokablogeista mukana on sellaisia, joiden kanssa en kuvitellut koskaan mistään edes pystyväni kilpailla.

    Kommentoi