Valkosipulinen kevätkeitto

Valkosipulikeitto5 valkopapukeitto5

Olin ostanut kaupasta ainekset perinteiseen valkopapusoppaani, kun Pinterestissä vastaani tuli ihanan näköinen valkosipulikeiton ohje. Päädyin valmistamaan papusopan pohjalle tuon valkosipulikeiton liemen ja vielä tuunaamaan sitä vähän pussin pohjallisella kikhernemakaronia. Lopputulosta voisi kutsua myös valkosipuli–minestroneksi, mutta jotenkin keitto näytti niin keväiseltä, että päätin nimetä sen yksinkertaisesti kevätkeitoksi. Eikä tällä kevätkeitolla ole yhtään mitään tekemistä kesäkeiton kanssa. Se on hyvin kaukana siitä, vaikka ulkonäössä saattaa olla jotain samaa. Valkosipulinen ja tuhti liemi vie makua sopivasti keväisiin pakkaspäiviin ja liemi kannattaakin mieli imeyttää viimeistä pisaraa myöten uunissa kevyesti paahdettuun ranskanleipään.

Valkosipulikeitto3 Valkosipulikeitto4

Valmistan kodissani todella usein erilaisia papusoppia ja juuri äsken vasta tulin ajatelleeksi, ettei Halparuokakirjaan tainnut päätyä jostain kumman syystä niistä yhtään, vaikka papusopat ovat mitä edullisinta ja maukkainta arkiruokaa. Blogissani olen aikaisemmin jakanut ohjeet ihanaan italialaiseen ribollitaan sekä tuoremakkara–papusoppaan, joiden reseptit kannattaa käydä katsomassa, mikäli olet herkullisia papusoppareseptejä vailla. Halparuokakirjan lempikeittoni on itseasiassa Natalian lapsuudesta tullut kaalikeiton resepti, jonka päivitimme 2010-luvulle, kolmen pakastekaalin keitoksi, ja nautimme sen kuvausten lomassa shampanja kera. Kuiva Nicholas Feuillatte ja kaalikeitto ovat yllättävän hyvä yhdistelmä, suosittelen.

valkopapukeitto6 Valkosipulikeitto2
RESEPTI | iso kattilallinen

Kevätkeitto

1,5 l vettä

3 valkosipulinkynttä

1 laakerinlehti

2 tl kuivattua timjamia

suolaa

200 g makaronia

1 tlk valkopapuja

200 g pakasteherneitä

100 g pinaattinlehtiä

1 ruukku herneenversoja

2 kananmunaa

1 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

ranskanleipää

oliiivöljyä

OHJE
  1. Mittaa vesi kattilaan. Lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet, laakerinlehti, kuivattu timjami ja suolaa. Kiehauta ja jätä porisemaan kannen alle miedolle lämmölle 15 minuutiksi.
  2. Poista laakerinlehti ja lisää veteen makaronit. Keitä al denteksi.
  3. Lisää joukkoon pakasteherneet ja hyvin huuhdotut pavut. Kiehauta.
  4. Lisää pinaatti ja herneenversot. Ota keitto pois liedeltä. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.
  5. Sekoita munat ja ruokalusikallinen öljyä kulhossa. Lisää joukkoon kaksi kauhallista keittolientä koko ajan vispaten. Valuta munaseos hyvin hitaasti tasaisena norona muun keiton joukkoon koko ajan sekoittaen.
  6. Leikkaa ranskanleivästä viipaleita. Valele ne kevyesti öljyllä ja paahda uunissa grillivastuksen alla, kunnes pinta kullanruskea. Tarjoile ne kuuman keiton kanssa.

4 Kommenttia

  • Vastaa
    Nanna
    30/03/2017 klo 09:28

    Ai miten ihanalta tämä keitto kuulostaa! Ja tuoksu on varmasti myös hurmaava. Simppelit maut on parhaita!

    • Vastaa
      Alisa
      30/03/2017 klo 10:59

      <3 Kiitos, just sitä se on! Yksinkertaista, helppoa ja hyvää.

  • Vastaa
    Jaakko
    01/04/2017 klo 16:30

    Ihana keitto

  • Kommentoi