Pikapaistettuja nuudeleita ja tofua

Pikapaistetutnuudelit10 Pikapaistetutnuudelit15

Olemme pyöräyttäneet parin viime viikon aikana kaikki makuuhuoneemme uuteen järjestykseen. Tänään vanhasta lastenhuoneesta vaihtui tapetti valkoiseen maaliin ja huone sai sisälleen kotitoimiston kalusteet. Olemme pian asuneet nykyisessä kodissamme kaksi vuotta ja muutamat muuton aikana tehdyt ratkaisut olivat jääneet ärsyttämään. Nyt kuitenkin uusi tasapaino alkaa löytymään ja olen kerrankin tehnyt aivan mielettömiä bongauksia kierrätyskeskuksesta sekä huuto.netistä. Kuvia näistä tulossa jossain vaiheessa ainakin Instagramini puolelle.

Pikapaistetutnuudelit2 Pikapaistetutnuudelit9

Aherruksen keskellä ruokapuolen on täytynyt olla hyvin helppoa ja nopeaa, jotta se on toiminut. Eilen pikapaiston kaapissa pitkään pyörineet täysjyvänuudelit maukkaassa mustapippurikastikkeessa ja tarjoilin ne seesamitofun ja babypinaatin kanssa. Ruoasta tuli vähän turhan pippurinen lapsille, mutta meille se maistui mitä parhaiten. Soosi onnistui myös hävittämään nuudeleista voimakkaimman täysjyvän maun. En ole koskaan ollut täysjyväpastojen tai -nuudelien suurin ystävä, vaikka riisissä se maistuu ihanalta.

Pikapaistetutnuudelit1 Pikapaistetutnuudelit8
RESEPTI | 3 annosta

Mustapippurikastike

½ rkl mustapippurirouhetta

4 rkl soijakastiketta

3 rkl miriniä

2 rkl vaaleaa siirappia

3×3 cm pala inkivääriä

3 valkosipulin kynttä

2 rkl perunajauhoja

½ dl vettä

 

Muut

200 g (täysjyvä)nuudeleita

270 g tofua

1 rkl seesamiöljyä

½ rkl seesaminsiemeniä

100 g babypinaattia

4 kevätsipulin varret

(½+½ dl vettä)

OHJE
  1. Mittaa ja hienonna kaikki kastikeainekset korkeareunaiseen kulhoon. Juoksuta perunajauho desilitraan vettä ja kaada muiden ainesten päälle. Aja kastike tasaiseksi seokseksi sauvasekoittimella.
  2. Keitä nuudeleita ⅔ paketin ohjeen mukaisesta keittoajasta. Kaada kylmään veteen odottamaan.
  3. Painele ja kuivaa tofu huolella. Tee siitä kuutioita. Paista varovaisesti seesamiöljyssä miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan välillä käännellen, kunnes tofun pinta on kullanruskea.
  4. Kaada ⅓ kastikkeesta tofun päälle. Kiehauta ja lisää tilkka vettä, jos kastike paksuuntuu liikaa.
  5. Lisää joukkoon huolella valuutetut nuudelit, pinaatti, silputtu kevätsipuli, loput kastikkeesta ja seesaminsiemenet. Paista 2 minuuttia. Lisää vähän vettä tarvittaessa.

2 Kommenttia

  • Vastaa
    Anna-Riikka
    17/01/2017 klo 21:03

    Hei! Herkullisen kuuloinen ohje. Minne 2/3 kastikkeesta menee? 🙂

    • Vastaa
      Alisa
      17/01/2017 klo 22:11

      Sori, pitäisi lukea tuossa viimeisessä kohdassa listan jatkona, että heität vain pannulle muiden joukkoon ja annat tiristä hetken 🙂

    Kommentoi