Papusoppien papusoppa

Papusoppa4 Papusoppa7

Majailimme viime viikon Suomenlahden toisella puolella Tallinnassa Nõmmen kaupunginosassa aivan ihanassa vanhassa puutalossa. Ehdin loman aikana kokata monia ruokia talomme keittiön lähes satavuotiaalla puulämmitteisellä liedellä. Meillä on kodissa hyvin moderni keittiö induktio- ja teppanyakitasoineen sekä höyryuuneineen, joten oli aivan mieletöntä päästä harrastamaan ruoanlaittoa vähän aidompiin tunnelmiin. Mikään ei ole hetkeen ollut niin inspiroivaa.

Papusoppa5

Nõmme on vanha huvilakaupunginosa, jossa on oma keskusta, lähikaupat, ravintolat ja jopa linna. Olin aikaisemmin syksyllä päässyt tutustumaan alueeseen Visit Tallinnin ja Viron suurlähetystön järjestämällä lehdistömatkalla ja ihastuin silloin valtavasti alueella sijaitsevaan virolaisten pientuottajien ympärivuotiseen toriin. Nõmmeen päästyä suuntasimmekin heti ensimmäiseksi tuolle torille hankkimaan jääkaappimme täyteen ruokaa. Hamstrasin kaikkia niitä herkkuja, joihin olin viime matkalla tutustunut. Ostoskorini täyttyi hetkessä Sakun kaupungissa sijaitsevan Esko talun juustoilla, joista etenkin kuminaa sisältävä gouda ja raejuusto ovat jotain aivan taivaallisen hyvää.

Papusoppa6 Papusoppa4

Tuoreita kasviksia oli nyt tietenkin rajoitetummin saatavilla vuoden ajasta johtuen, joten ensimmäiseksi valmistin soppaa Nõmme torin pienen lihapuodin mausteisesta raakamakkarasta papujen, sipulin ja lehtikaalin kanssa. Keittopohjaksi valitsin kanaliemen, koska se on kaikista parhaimman makuinen liemipohja kaikkiin keittoihin, kasvissosekeittoja myöden, ellet satu olemaan kasvisruokailija.

RESEPTI | 6 annosta

Papusoppa

4 mausteista raakamakkaraa

3 sipulia

1 valkosipulinkynsi

4 varsisellerin vartta

1 rkl voita

1½ l kanalientä

2 tlk valkoisia papuja

150 g lehtikaalia

OHJE
  1. Kypsennä makkarat pannulla.
  2. Pilko sipuli, valkosipuli ja varsisellerin varret. Freesaa keittokarrilan pohjalla voissa pari minuuttia.
  3. Kaada päälle kanaliemi ja anna keittyä 10 minuutin ajan.
  4. Viipaloi kypsät makkarat ja lisää huolella valutettujen papujen kanssa soppaan. Keitä 5 minuuttia.
  5. Poista lehtikaalista kovat keskiruodot ja revi pienempiin palasiin. Lisää lehtikaalit kiehuvaan keittoon, ota pois liedeltä ja anna pehmentyä parin minuutin ajan ennen tarjoilua.

15 Kommenttia

  • Vastaa
    Anne
    12/12/2016 klo 15:44

    Olen käynyt isäni kanssa Nömmen torilla, he ostavat sieltä joka viikko raaka-aineita ruoanlaittoon. Tallinna on aivan ihana, siellä on vaikka mitä kivaa ja herkullista 🙂 toivottavasti blogiin tulee juttua myös teidän vuokra-asunnosta siellä?

  • Vastaa
    Alisa
    13/12/2016 klo 07:54

    Joo, varmaan ainakin jotain pientä seuraavan reseptin yhteydessä 🙂

  • Vastaa
    Mirka
    18/12/2016 klo 22:48

    Ruokatorit on niin parhautta! Me kierretään aina niillä, kun ollaan reissuilla. Siellä on ihanaa vain katsella ja fiilistellä tunnelmaa, vaikkei mitään ostaisikaan.

  • Vastaa
    Johanna / hellan ja viinilasin välissä
    19/12/2016 klo 13:28

    Kuullostaapa idylliseltä alueelta!

  • Vastaa
    peggy thomas
    20/12/2016 klo 00:27

    Ihana tunnelma kuvissa <3 Oikein hyvää joulua!

    • Vastaa
      Alisa
      21/12/2016 klo 12:33

      Hyvää joulua myös teille!

  • Vastaa
    Saara / Viimeistä Murua Myöten
    20/12/2016 klo 14:58

    Ruokatoreilla sitä todella hullaantuu kaikista ihanista uusista ja vanhoista tuttavuuksista 🙂 Ihanat kuvat, ja erityisen ihana kattila. Ihanaa joulua Alisa! 🙂

    • Vastaa
      Alisa
      21/12/2016 klo 12:33

      Kiitos, ja ihanaa joulua myös sinulle!

  • Vastaa
    Lotta
    21/12/2016 klo 16:23

    Varmasti tosi mielenkiintoista tutustua Tallinnaan vähän paremmin kuin sen ainaisen vanhankaupungin (ja ehkä Telliskiven osalta). Oikein ihanaa joulua! ^_^

  • Vastaa
    Annaleena
    23/12/2016 klo 00:17

    Kuulostaa ihanalta reissulta! Ruokatorit on loistopaikkoja! Oikein ihanaa ja maukasta joulunaikaa!

  • Vastaa
    minni / kokeileva keittiöni
    23/12/2016 klo 22:17

    Makkaraa ja papuja! Pakko kokeilla!

  • Vastaa
    Aila
    25/12/2016 klo 13:59

    Pitäisikin käydä Tallinnassa, hyvä vinkki. Ihana soppa! hyvää joulua!

  • Vastaa
    Merituuli
    25/12/2016 klo 22:59

    Mekin ihastuimme Nommen toriin kun siellä kävimme viime syksynä. Jukan äiti osti vaikka mitä matkaansa.

  • Vastaa
    Suusta suuhun
    30/03/2017 klo 08:01

    […] arkiruokaa. Blogissani olen aikaisemmin jakanut ohjeet ihanaan italialaiseen ribollitaan sekä tuoremakkara–papusoppaan, joiden reseptit kannattaa käydä katsomassa, mikäli olet herkullisia papusoppareseptejä vailla. […]

  • Kommentoi