Paahtamalla paras kasvissosekeitto

Tomaattikeitto2

Olen yrittänyt kehittää erilaisia jämäruoanvalmistusrutiineja perheemme ruokahävikin minimoimiseksi. Yksi hyvä keino on ollut paahtaa sunnuntaisin edellisen viikon ruoanlaitosta ylijääneet kasvikset uunissa ja tehdä niistä maanantaita varten mehevä sosekeitto. Maanantai on meillä muutenkin aina niin kiireinen päivä töineen, lasten pianotunteineen ja kaupassa käynteineen, että silloin päivällisen täytyy olla helposti hotkaistavissa. Muuten varmaan sortuisin aina johonkin HK:n kanaviillokkiin tai vastaavaan.

Tomaattikeitto3

Paahdettuun kasvissosekeittoon soveltuvat hyvin kaikki kasvikset, mutta olen huomannut, että etenkin vähän nuutuneille tomaateille (ihanin tomaattikeitto ja pari toastia) ja paprikoille (ihanin paprikakeitto) se tekee erityisen hyvää. Tällä kertaa heitin mukaan myös kaapissa lojuneen punasipulisäkin viimeiset sipulit, pari varsisellerin vartta, muutaman valkosipulin kynnen ja kaalipastaan käyttämäni ison lehtikaalisäkin ylimääräiset lehdet.

Tomaattikeitto4

Täyteläisyyttä ja kermaisuutta lisään sosekeittoihin useimmiten kookoskermalla tai – maidolla, mutta tällä kertaa käteeni osui Jalotofun pehmeä tofuvalmiste. Olen aikaisemmin laittanut sitä myös erilaisiin vegaanisiin smoothie-juomiin ja jälkiruokiin tuorejuustojen sekä muiden lehmänmaitotuotteiden korvikkeeksi. Parhaat ohjeet olen löytänyt suoraan valmistajan sivuilta, joten suosittelen klikkailemaan sinne, mikäli tuote kiinnostaa.

Tomaattikeitto5
RESEPTI | iso kattilallinen

Paahdettu kasvissosekeitto

1½ kg tomaatteja

4 varsisellerin vartta

2 punasipulia

2 valkosipulinkynttä

1 rkl oliiviöljyä

120 g lehtikaalia

1 pkt pehmeää tofua

½ sitruunan mehu

1 rkl agavesiirappia

mustapippuria

suolaa

OHJE
  1. Lämmitä uuni 225 °C.
  2. Pilko tomaatit ja varsisellerit. Kuori ja hienonna puna- ja valkosipulit. Ruodi ja hienonna lehtikaali.
  3. Laita kaikki uunivuokaan ja pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä. Paahda kasviksia uunissa noin 45 minuutin ajan. Sekoita muutaman kerran paiston aikana, ettei mikään jää pohjaan kiinni. Tomaatit saavat alkaa hieman mustumaan.
  4. Ota paahdetut kasvikset pois uunista ja anna jäähtyä hetken. Siirrä kaikki nesteineen päivineen isoon kattilaan ja aja tasaiseksi soseeksi sauvasekoittimella.
  5. Siirrä kasvissosekattila liedelle, lisää joukkoon pehmeä tofu ja kiehauta. Mausta sitruunamehulla, siirapilla, mustapippurilla ja suolalla.

Kaalipasta, joka maistui myös pienille kaalipäille

Kaalipasta9 Kaalipasta3

Halparuokakirja alkaa olla pian painovalmis ja omat tunnelmani ovat sen suhteen ihan katossa. En malta odottaa, että saan jakaa kanssanne ensimmäisiä maistiaisia kirjasta. Kansikuva meni jakoon eilen ja on nähtävillä muun muassa täällä, myöhemmin myös blogissa. Pyörin kaupassa tästä kaikesta johtuen täysin omissa ajatuksissani ja ostoskoriini kertyi vähän vahingossa iso kasa erilaisia kaaleja. Kodissa innostuin tekemään niistä Munchies-sivustolta bongaamaani kaalipastaa ja vaikka vähän pelkäsinkin muun perheen reaktiota, oli pasta-ateria menestys jopa perheen pienimpien lautasilla.

Kaalipasta5 Kaalipasta1

Tämän kaalipastan salaisuus piilee sen joukkoon lopuksi sekoitettavassa tryffeliöljyssä ja muutamassa kourallisessa vastaraastettua parmesaania. Muuten ohjeeseen ei tulekaan kuin kaalia, spagettia ja perusmausteita. Tryffeliöljy on ollut jo kauan yksi maustekaappini tärkeimmistä aarteista. Vaikka se maksaakin vähän enemmän kuin kaupan perusöljyt, on se todella riittoisaa ja monikäyttöistä. Lisään sitä risottoihin, salaatteihin, keittoihin, jopa perunamunakkaaseen ja välillä karjalanpaistiinkin. Se tuo kaikkiin ruokiin ihanan täyteläisen ja hienostuneen vivahteen.

Kaalipasta2-2 Kaalipasta12
RESEPTI | 3 annosta

Kaalipasta

300 g spagettia

1 pieni savoijinkaali

80 g lehtikaalia

2 rkl oliiviöljyä

60 g parmesaania

½-1 rkl tryffeliöljyä

mustapippuria

suolaa

OHJE | 10 min
  1. Laita spagetti kiehumaan runsaasti suolattuun veteen.
  2. Silppua kaalit, poista lehtikaalista kovat keskiruodot. Raasta juusto.
  3. Lisää kaalisilppu spagettiveteen 2 minuuttia ennen kuin pasta on kypsää. Valuta huolella.
  4. Sekoita oliiviöljy ja parmesaaniraaste spagetin ja kaalisuikaleiden joukkoon.
  5. Maista ja mausta suolalla, mustapippurilla sekä lorauksella tryffeliöljyä.

Kansallisjälkiruoka: pappilan hätävara

Kaupallinen yhteistyö, Pingviini

kansallisruoka2 kansallisruoka4

Eilen paljastettiin, että me suomalaiset äänestimme kansallisruoaksemme ruisleivän. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet esimerkiksi karjalanpiirakat ja karjalanpaisti, mämmi, maksalaatikko ja hernekeitto. Tästä valinnasta tietämättömänä minua pyydettiin muutama viikko sitten Pingviinin toimesta suunnittelemaan kansallisjälkiruoka tulevalle kansallisruoalle ja ihan sattuman kaupalla päädyin laittamaan siihen myös ruisleipää.

kansallisruoka5 kansallisruoka11 kansallisruoka12

Ehdotukseni kansallisjälkiruoaksi on perinteinen pappilan hätävara, jonka alkuperäisenä ideana on koota jälkiruoka kaapista valmiiksi löytyvistä aineksista, kuten keksien tai vanhojen leipien muruista, puolukkahillosta ja kermavaahtdosta. Piristin tätä klassikkojälkiruokaa kuitenkin korvaamalla kermavaahdon Pingviinin Puolukka Limited edition -jäätelöllä, paistamalla kerrosten väliin tulevat reissumiehenmuruset voissa ja sokerissa ja lisäämällä joukkoon myös kevyesti survottuja puolukoita sekä muutaman hyppysellisen salmiakkijauhetta.

kansallisruoka9 kansallisruoka10

Olisi hauskaa kuulla myös teidän ajatuksenne siitä, minkä pitäisi olla meidän kansallisjälkiruokamme.

RESEPTI | 4 annosta

Pappilan hätävara

½ pkt Pingviini puolukkajäätelöä

2 dl ruisleivänmuruja

2 rkl voita

1+1 rkl sokeria

2 dl (pakaste)puolukoita

1 rkl salmiakkijauhetta

OHJE
  1. Murusta ruisleipä ja paista murusia pannulla voissa pari minuuttia, kunnes niistä tulee rapsakoita. Mausta ruokalusikallisella sokeria ja siirrä syrjään.
  2. Sekoita toinen sokerilusikallinen puolukoihin ja laita pannulle miedolle lämmölle sulamaan ja pehmentymään. Voit halutessasi painella puolukoita vähän lyttyyn paistolastalla.
  3. Lado jälkiruokaastiaan kerroksittain leipämuruja, puolukkasurvosta, ripaus salmiakkijauhetta ja puolukkajäätelöä.