Mangoa ja Sticky Ricea

Tervetuloa uusille sivuilleni! Liityn tänään virallisesti mukaan Asennemedian itsenäisten blogien verkostoon ja samalla julkaisen ensimmäisen ikioman sivustoni. Suusta suuhun -blogini on aikaisemmin ollut sekä Lilyssä että Maku.fi:ssä. Ensimmäisen postauksen kunniaksi jaan kanssanne reseptin aitoon Mango Sticky Ricen, jota kokkasimme Jennin kanssa taannoin What’s Cooking Helsinki -tapahtumassa ja joka hävisi tarjoilulautasilta ennätysajassa.

Tutustuin itse sticky rice -jälkiruokaan viime helmikuussa ollessani katuruokamatkalla Bangkokissa. Tuoreen mangon, kuivatettujen mung-pavun itujen ja kookosliemen kanssa tarjoilut riisi on varmasti Thaimaan kuuluisin jälkiruoka eikä syyttä. Tahmea ja täydellisen makeansuolainen riisi hipoo täydellisyyttä sekä maullaan että tekstuurillaan. Helppoa, yksinkertaista ja ah, niin hyvää.

Mango sticky ricen aktiivinen valmistusaika on noin vartin verran, mutta riisien liottamiseen, höyryttämiseen ja maustumiseen menee yhteensä reilut kahdeksan tuntia. Se ei kuitenkaan vaadi ruoanvalmistajalta mitään erityistoimenpiteitä tänä aikana, joten ei kannata säikähtää ja jättää tätä jälkiruokaa tekemättä sen takia.

Olen itse käynyt hakemassa sticky ricen tarvittavan jauhoisen riisin Hakaniemen etnoruokakaupoista. En tiedä soveltuisiko siihen tarkoitukseen jokin muukin helpommin löydettävissä oleva vertainen. Kertokaa te viisaammat, jos tiedätte. Thaimaassa jälkiruoan pinnalle ripotellaan vielä yläpuolen kuvassa näkyviä kuivattuja mung-pavun ituja. Niitä on vähän vaikeampi löytää, joten ne voi hyvin korvata vaikkapa muroilla tai pähkinämurulla, jos kokee pienen rapsakuuden tarpeelliseksi riisi päällä. Omasta mielestäni se ei ole mitenkään must.

RESEPTI | 4 annosta

Sticky Rice

250 g jauhoista thai-riisiä (etnoruokakaupoista)

2 dl kookosmaitoa

2 dl sokeria

½ tl suolaa

 

Kastike

2 dl kookosmaitoa

1 tl maissijauhoja

½ tl suolaa

 

Lisäksi

2 mangoa

(4 rkl kuivattuja mung-pavun ituja)

OHJE
  1. Liota riisejä kylmässä vedessä 6-7 tuntia. Huuhtele ne sen jälkeen neljä kertaa varovasti – älä sekoita, jotta ne eivät hajoa.
  2. Kääräise riisi sideharsomaisen ohuen kankaan sisälle ja höyrytä tavallisessa höyrykattilassa 45 minuuttia.
  3. Kiehauta kookosmaito, sokeri ja suola koko ajan sekoittaen juuri ennen kuin riisi on valmis.
  4. Yhdistä kypsä riisi ja kuuma kookosmaitoseos isossa kulhossa. Sulje kulho kannella tai elmukelmulla 45 minuutiksi, jotta riisi saa imeä seoksen itseensä.
  5. Valmista kastike kuumentamalla kookosmaito, maissijauhot ja suola kiehuvaksi seokseksi koko ajan sekoittaen. Kun seos kiehahtaa, ota kastike pois liedeltä, anna jäähtyä hetken ja tarjoile valmiin sticky ricen sekä mangoviipaleiden kanssa.

1 Kommentti

  • Vastaa
    Suusta suuhun
    01/07/2016 klo 08:10

    […] toimii ruokana sellaisenaan tai lisukkeena ja siitä valmistetaan myös jälkiruokia, kuten tätä tahmeaa riisiä. Toisinaan raakoja riisinjyviä paahdetaan myös kuivalla pannulla ja niistä jauhetaan morttelissa […]

  • Kommentoi