Kylmäuutettu kahvi

Kirjoittajana: Antti

coldbrew3 coldbrew7

Ehdin jo muutama viikko sitten hehkuttaa, että olemme hurahtaneet vaihtoehtoisiin kahvinvalmistustapohin. Tätä maailmaa tutkiessa ei voi olla nykyään törmäämättä erilaisiin cold brew -variaatioihin. Vaikka cold brew onkin kylmä kahvijuoma, ei sitä tule sekottaa jääkahviin, joka valmistetaan jäähdyttämällä kuumassa uutettua kahvia. Cold brewn herkullisuuden salaisuus on nimittäin siinä, että se uutetaan kokonaan kylmässä vedessä, jolloin kahviin ei tule lainkaan kitkeriä aromeja.

coldbrew6

Cold brewn valmistaminen on hyvin yksinkertaista ja, toisin kuin monessa manuaalisuodatusmenetelmässä, epäonnistumisen riski on häviävän pieni. Tarvitaan vain kahvia, vettä, iso suljettava astia ja paljon aikaa. Kahvi jauhetaan niin karkeaksi kuin suinkin mahdollista (voisin kuvitella, että pannujauhettu kahvi saattaisi myös toimia tässä, mutta en ole itse tullut kokeilleeksi sitä) ja sekoitetaan isossa astiassa kylmään veteen. Seos jätetään 20 – 24 tunniksi jääkaappiin ja lopuksi kahvi suodatetaan siivilällä ja suodatinpaperilla toiseen astiaan. Cold brew säilyy hyvänä jopa viikon jääkaapissa eli voit tehdä ison satsin sunnuntaina ja nauttia hyvästä kahvista läpi koko viikon.

coldbrew2

Olen tehnyt cold brewta muutamilla eri tavoilla ja erilaisista pavuista ja oppinut siinä ohessa jotain. Ensimmäisenä vinkkinä voin sanoa, että cold brewta tehdessä kahvipapuja kuluu todella paljon, joten kannattaa unohtaa kalliit single origin -pavut. Itse tein ison satsin cold brewta mukaamme taannoiselle viikonloppureissulle Prismasta ostamistani Pauligin Caf’é New York -pavuista ja ne toimivat oikein hyvin. Itse tykkään usein keskipaahdetuista pavuista, joissa ei ole liikaa hapokkuutta ja sopivasti täyteläisyyttä ja aromikkuutta.

coldbrew1

Lisäksi luin paljon erilaisia cold brew -ohjeita ja kokeilin erilaisia kahvin ja veden suhteita. Päädyin itse käyttämään ainesosien tilavuudelle suhdelukua 3/16 eli laitoin isoon suljettavaan purkkiin 3 dl jauhettuja kahvipapuja ja 16 dl kylmää vettä. Näin monessa ohjeessa käytettävän vielä paljon suurempia kahvimääriä, mutta omalla kohdallani tämä suhde tuntui toimivan hyvin. Aloin jo jossain vaiheessa epäillä, että viimeaikainen cold brew -trendi on kahvipaahtimoiden salajuoni, koska jotkut ohjeet kehottavat käyttämään jopa 0,5kg kahvia kahden litran satsia varten. Tavallista suurempi kahvin kulutus palkitaan kuitenkin poikkeuksellisen pehmeällä maulla. Cold brew on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen menetelmä eikä se vaadi mitään kummallisia erikoisvälineitä. Onnistumisen edellytykset tätä kesäistä kahvijuomaa varten löytyvät lähes jokaiselta kotibaristalta!

coldbrew4

 

Ei kommentteja

Kommentoi