Kategoria:

Tuotetesti

Syksyn maukkain kurpitsapasta

Rummo14

Syksyn maukkain kurpitsapasta syntyy ehdottomasti uunissa paahdetusta myskikurpitsasta ja salvialla maustetusta ricottavoista. Kehittelin tämän reseptin muutama viikko sitten, kun sain testiin ison kasan maailman parasta kuivapastaa eli italialaista Rummoa ja olen tehnyt sitä sen jälkeen jo neljä kertaa.

Rummo9

Rummo-pastojen tarina on saanut alkunsa vuonna 1846 Etelä-Italiassa ja tällä hetkellä palkittua perheyritystä johtaa jo kuudes sukupolvi. Yksi Rummojen parhaista ominaisuuksista on ehdottomasti se, että niiden rakenne on saatu Lenta Lavorazione -menetelmällä sellaiseksi, että pasta pysyy täydellisen al dentenä, vaikka sitä vahingossa keittäisikin yli muutaman minuutin tai nauttisi ateriansa uudelleen lämmitettynä vasta seuraavana päivänä. Tämän vuoksi Rummo-pastat ovat myös ainoat Italian kokkifederaation virallisesti hyväksymät pastat.

Täytyy myöntää, että epäilin hieman sitä, miten merkittävä ero voi perus kuivapastoilla ylipäätään olla – ja kuinka väärässä olinkaan. Joka kerta, kun olemme nyt valmistaneet pasta-ateriamme Rummosta, olemme kilpaa hihkuneet sitä, miten uskomattoman ensiluokkaista ja täydellistä se voikaan olla. Pastaa syödessä tulee juuri sellainen fiilis, että tämä on sitä pastaa, jonka perään kaikki Italiassa vierailleet ruokamatkailijat haikailevat.

Rummoa on muuten myynnissä S- ja K-ryhmän valikoimissa läpi Suomen sekä italianherkut.fi -nettikaupassa. Sitä on saatavilla tavallisen durumvehnästä tehdyn pastan lisäksi myös täysjyväpastana ja gluteiinittomana. Suosittelen!

RESEPTI | 4 annosta

Kurpitsapasta ja ricottavoi

500 g Rummo-pastaa

250 g ricottaa

2 rkl pehmeää voita

1 puska tuoretta salviaa

2 valkosipulin kynttä

½ sitruunan mehut + raastettu kuori

1 keskikokoinen myskikurpitsa

1 rkl oliiivöljyä

1 tl kuminansiemeniä

mustapippuria

suolaa

OHJE | noin 30 min
  1. Laita uuni lämpenemään 200 °C. Kuori ja kuuto kurpitsa. Kaada uunivuoalle oliiviöljyä ja kuminan siemenet. Lisää päälle kupitsakuutiot ja sekoita niin, että öljyä tarttuu tasaisesti kurpitsoiden kaikille pinnoille. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Paista uunissa 30 min.
  2. Laita pehmeä voi, ricotta, hienonnetut valkosipulinkynnet ja salvia, puristetut sitruunan mehu ja sen raastetut kuoret korkeareunaiseen astiaan. Aja tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella, mausta suolalla ja siirrä jääkaappiin odottamaan.
  3. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan runsaasti suolatussa vedessä.
  4. Valuta kypsä pasta ja lisää takaisin kuumaan kattilaan. Lisää joukkoon paahdetut kurpitsakuutiot ja ricotta-voitahna. Sekoita nopeasti ja annostele neljälle lautaselle. Koristele halutessasi muutamalla tuoreella salvialehdellä.

Rapeaksi paistettu kalannahka + keittiövälinearvonta

Kaupallinen yhteistyö, Fiskars Hard Face & Asennemedia

paistettusiika6

Teen joka päivä jotain ruokaa liedellämme ja ruuanlaittovälineet ovatkin kovalla koetuksella keittiössämme. Olen suosinut pitkään lähinnä teräskattiloita niiden kestävyyden vuoksi, kunnes maailmani muuttui täysin, kun sain käyttööni Fiskarisin uuden Hard Face -sarjan keitto- ja paistoastioita. Vihdoin keittiööni oli saapunut kovaa käyttöä kestävät pinnoitetut paistinpannut ja kattilat, joiden kanssa pystyn käyttämään metallisia työvälineitä ilman, että pinnoitus menee rikki ja mikä parasta, kaikki välineet saa myös laittaa pesukoneeseen.

paistettusiika11

Aloinkin heti intoa pihisten suunnittelemaan viikonloppuillalliseksemme rapeanahkaiseksi paistettua siikaa ja sienirisottoa. Täydellisen rapean kalannahan valmistaminen meinaa vaatii paistinpannulta kovaa lämmönkestoa ja tarttumatonta pintaa sekä itse kokilta muutamaa pikku jippoa. En ollut aikaisemmin edes viitsinyt ryhtyä vastaavaan paistoprojektiin kotioloissa, vaikka rapeaksi paistettu kalannahka onkin yhtä suurinta herkkuani.

paistettusiika10 paistettusiika7

Hyvien työvälineiden lisäksi huolellisesti suomustetun kalannahan paistossa on syytä huomioida muutama seikka. Ensinäkin kalannahka tulee kuivata talouspaperilla ennen paistamista ja paistorasvaksi tulee valita kovia lämpötiloja kestävä öljy. Itse suosin macadamia- tai maapähkinäöljyä. Kun kalan on asettanut nahkapuoli pannun pintaa vasten, tulee sen päälle laittaa leivinpaperi ja vaikkapa toinen pienempi pannu painoksi, jotta nahkapinta paistuu tasaisesti eikä kala pääse käpristymään.

paistettusiika12 paistettusiika8

Painoa kannattaa pitää kalan päällä vain 10 sekuntia ja jatkaa sitten kalan kypsennystä vielä nahkapuoli pannun pintaa vasten, kunnes kalan reunat alkavat vaalentua. Tässä vaiheessa huonommalla paistinpannulla kalannahka olisi jo varmasti pohjassa kiinni, mutta Fiskarin Hard Face pannujen superpinnoiteella nahka oli vain kypsynyt täydellisen rusehtavaksi eikä ollut tarttunut lainkaan pohjaan käännettäessä. Kalan kääntämisen jälkeen kannattaa ottaa liesi pois päältä ja siirtää kala pienen hetken kuluttua lautaselle, jottei kalan läpi ala nousemaan kuumaa höyryä, joka vetistyttäisi rapeaksi paistetun nahan.

paistettusiika8 paistettusiika1

Fiskarsin Hard Face -sarjaan kuuluu kaiken kaikkiaan 16 erilaista keitto- ja paistoastiaa, jotka soveltuvat kaikille liesityypeille. Kaikissa tuotteissa on intoilemani kovaa käyttöä kestävä pinnoite, joka toimi muuten myös erittäin hyvin kermaisen mustatorvisienispeltiton valmistuksessa. Speltitto ei nimittäin tällä kertaa poikkeuksellisesti palanut kertaakaan pohjaan, vaikka unohdinkin sen hetkeksi yksinään hellalle. Mustatorvisieniä saa muuten Stockan Herkusta kuivattuna ympäri vuoden, jos innostut kokeilemaan reseptiä. Ohjeen muutkin raaka-aineet ovat Stockamannilta peräisin ja heidän sponsoroimiaan. Stockmannista puheen ollen, olen tämän viikon lauantaina 10.9. kokkaamassa juuri tätä ruokaa Tapiolan Herkun näytöskeittiössä klo 11-17.00 välisenä aikana – tervetuloa maistelemaan!

paistettusiika4

Kannattaa käydä myös tutustumassa Fiskarsin Hard Face -valikoimaan tästä ja valita kaksi Hard Face -tuotetta, jotka mielestäsi tarvitsisit. Kertomalla valitsemasi tuotteet sekä valintojesi perustelut tämän jutun kommenttiboksiin ja olet mukana arvonnassa, josta voit voittaa nuo kaksi vapaavalintaista Hard Face -tuotetta itsellesi. Arvonta alkaa välittömästi ja päättyy 10.9. la klo 18 – heti sen jälkeen, kun päiväni Tapiolan Stockmannin näytöskeittiössä päättyy.

RESEPTI | 4 annosta

Mustatorvisienispeltitto

30 g kuivattuja mustatorvisieniä (300 g tuoreita)

1 sipuli

1 rkl voita

1 rkl pähkinäöljyä

300 g spelt-helmisuurimoita

1 l kasvislientä

1½ dl parmesaaniraastetta

1 dl kermaa

mustapippuria

suolaa

½ puskaa tuoretta timjamia

 

Paistettu siika

600 g nahallisia siikafileitä (2 isoa)

½ dl pähkinäöljyä

ripaus valkopippuria

suolaa

OHJE
  1. Laita kuivatut sienet kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvaa vettä sen verran, että sienet peittyvät. Anna pehmentyä 10 minuuttia. Kaada sienet ja vesi paistinpannulle. Kiehuta, kunnes kaikki neste on haihtunut. Ripottele päälle vähän suolaa.
  2. Hienonna sipuli ja kuullota sitä spelt-suurimoiden kanssa voi-pähkinäöljyseoksessa kattilan pohjalla muutama minuutti. Lisää kasvisliemi ja keitä 30 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää sienet ja jatka keittämistä vielä 10 minuuttia, kunnes suurimot ovat täysin pehmentyneet. Lisää parmesaaniraaste ja kerma. Kiehauta. Tarkasta maku. Mausta suolalla, mustapippurilla ja tuoreella timjamilla.
  3. Kuivaa siikafileet kevyesti talouspaperilla painellen. Mausta filepuolen pinta suolalla ja ripauksella valkopippuria. Anna maustua 2 minuuttia.
  4. Kuumenna loraus pähkinäöljyä pannulla savuavan kuumaksi. Nosta siikafile pannulle nahkapuoli pannua vasten. Laita siian päälle leivinpaperi ja toinen kattila painoksi. Anna olla 10 sekuntia ja nosta paino pois. Näin saat nahkapinnasta tasaisen rapsakan ja vältät kalan käpristymisen. Anna siian jatkaa kypsymistä nahkapuoli pannua vasten, kunnes file alkaa vaalentua reunoilta.
  5. Käännä lähes kypsä siikafile ympäri ja sammuta liesi. Ripottele nahalle vähän sormisuolaa ja nosta se sitten pienen hetken päästä lautaselle, jottei kalan läpi ala nousta höyryä, joka vetyttäisi rapeaksi paistetun nahan. Tarjoile välittömästi.

Kolme ihanaa kasvispizzaa

Processed with VSCO with 4 preset

Edellisessä postauksessa mieheni Antti kävikin jo läpi pizzanvalmistusharjoituksissa oppimiamme asioita ja parhaaksi toteamaamme pizzapohjareseptiä, joten siirryn nyt suoraan pizzojen täyttämiseen. Takaisin pizzapohjareseptiin pääset klikkaamalla tästä.

Antin opetellessa Uuni 2S:n käyttöä takapihalla, fiilistelin itse keittiössä sitä minkälaisia täyte- ja juomayhdistelmiä keksisin pizzoillemme. Pizzatäytteissä tärkeimpänä pidän laadukasta tomaattikastiketta. Vaikken ollut aikaisemmin valmistanut pizzoja kotona itse, olin lukenut, että pizzaan käytettävän tomaattikastikkeen tulisi olla aina tuoretta ei haudutettua, jolloin myös sen mausta tulee raikkaampi. Kastike kannattaa tehdä kokonaisista tölkkitomaateista ja soseuttaa joko sauvasekoittimella tai käsin.

Processed with VSCO with 6 preset

Olen myös kasvispizzojen suurin ystävä, mutta mielestäni monissa perus pizzerioissa kasvispizzojen kohdalla on tekijöiltä loppunut mielikuvitus. Kasvispizzoista nauttivia kehoittaisin suuntaamaan joko Linkoon, Putte’siin, Pjazzaan, Il Bucatinoon tai Skifferiin. Omassa Uunissamme valmistimme tällä kerralla vuohenjuusto–munakoisopizzan, chili–margheritan (tai ehkä paremminkin –buffalan) ja valkoisen kukkakaali–taleggiopizzan.

Testasimme pizzojen kanssa keskitäyteläistä italialaista punaviiniä ja hedelmäistä valkoviinia, mutta kaikista parhaan yhdistelmän loivat oman pizzasuosikkini, kukkakaali–taleggio, ja ranskalainen maalaissiideri, La Brique Cider Bouché Brut.

RESEPTI | kolme erilaista pizzaa | pohja Ø 30 cm

Tomaattikastike

1 tlk kokonaisia tölkkitomaatteja

1 rkl punaviinietikkaa

2 tl kuivattua oreganoa

1 tl suolaa

 

Vuohenjuusto–munakoisopizza

½ dl tomaattikastiketta

½ pieni munakoiso

100 g vuohenjuustoa

ripaus mustapippuria

1 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

 

Chili–margherita

½ dl tomaattikastiketta

1 pieni punainen chili

½ mozzarellapallo

ripaus mustapippuria

10 tuoretta basilikalehteä

 

Kukkakaali–taleggiopizza

2 rkl ranskankermaa

2 rkl piparjuurituorejuustoa

½ pieni kukkakaali

½ sipuli

½ rkl oliiviöljyä

100 g taleggio-punahomejuustoa

ripaus mustapippuria

ripaus ttt

OHJE
  1. Laita kaikki tomaattikastikkeen ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella.
  2. Viipaloi munakoiso 5 mm suikaleiksi ja levitä niiden pinnoille suolaa. Anna itkeä 15 min ja pyyhi ylimääräinen neste pois. Paahda pinjansiemeniä kuivalla ja kuumalla pannulla 2 min, varo polttamasta. Viipaloi vuohenjuusto. Levitä tomaattikastiketta pizzalle ja täytteet sen päälle. Mausta mustapippuria ja paista uunissa.
  3. Viipaloi chili. Levitä tomaattikastiketta pizzalle ja chiliviipaleet sen päälle. Revi pinnalle hieman mozzarellaa, mausta mustapippurilla ja paista uunissa. Lisää tuore basilika juuri ennen tarjoilua.
  4. Leikka kukkakaalista kukinnot pannulle, lisää 1 dl vettä ja kiehauta, kunnes kaikki nesteet ovat haihtuneet. Pilko sipuli ja lisää kukkakaalin kanssa pannulle. Paista öljytilkassa, kunnes sipulit ovat pehmentyneet ja kukkakaali saanut hieman väriä. Sekoita tuorejuusto ja rankankerman keskenään, levitä pizzapohjalle tomaattikastikkeen tavoin. Lisää päälle kukkakaalimuruset ja sipuli sekä pieniä palasia taleggiota tasaisesti. Mausta mustapippurilla ja paista uunissa.