Kategoria:

Slow cooking

Perheemme lempikotiruoat 2/3: kanaviillokki

Kanaviillokki4

Aloitin edellisessä postauksessa ruokasarjan, jossa jaan perheenjäsentemme lempiarkiruokareseptit. Ensimmäisenä vuorossa oli perheemme pienimmän lempiruoka, siskonmakkarakeitto, ja nyt olisi luvassa perheemme toisiksi pienimmän 6-vuotiaan Kukka-tytön suosikki, kanaviillokki. Kukka aloitti viime syksynä päiväkodin oltuaan monta vuotta kanssani kotona ja ihastui välittömästi johonkin mystiseen päiväkodin kanakastikkeeseen. Kerran ollessamme kaupassa tyttö huomasi valmisruokahyllyllä HK:n viillokin ja totesi sen olevan hänen lempiruokansa. En ollut sitä ennen valmistanut kanaviillokkia itse, mutta monta HK:n valmisannosta myöhemmin päätin, että itse tehty viillokki oli otettava haltuun.

Kanaviillokki3

Lueskelin ja testailin monenlaisia reseptejä ja tulin siihen tulokseen, että paras viillokki syntyy joko kokonaisesta kanasta keittämällä tai vaivattomammin broilerin paistileikkeleistä. Ihanan täyteläisen maun kastikkeeseen saa puolestaan munan keltuaisella suurustamalla. Munalla suurustaessa pitää toki olla tarkkana, sillä kastike juoksettuu helposti, jos liesi on liian kuumalla. Jos näin tapahtuu, on se kuitenkin vielä pelastettavissa ruokalusikallisella peruna- tai maissijauhoa. Joka tapauksessa lopputulos on hurjan paljon maukkaampi kuin vehnäjauhosuurusteella valmistettaessa – suosittelen!

Kanaviillokki6
RESEPTI | 6 annosta

Kanaviillokki

1 kokonainen kana tai

(800 g kanan paistileikkelettä)

vettä

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

1 laakerinlehti

8 valkopippuria

1+1 porkkanaa

1 palsternakka

1 rkl suolaa

8 dl kanankeittolientä

2 dl kermaa

8 keltuaista

 

Lisäksi

täysjyväriisiä

mustaherukkahyytelöä

OHJE
  1. Huuhtele kana ja asettele se syvän kattilan pohjalle.Lisää vettä sen verran, että koko kana (tai broilerin paistileikkeleet) peittyvät. Paloittele joukkoon sipuli, yksi porkkana ja puolikas palsternakka. Murskaa veitsellä valkosipulin kynnet ja lisää ne valkopippurin, laakerinlehden ja suolan kanssa kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä kaksi tuntia, jos käytät kokonaista kanaa, tai tunnin verran, jos käytät luuttomia paistileikkeleitä.
  2. Kuori ja raasta kanan keittyessä jäljelle jäänyt porkkana ja puolikas palsternakka.
  3. Siivilöi liemi ja ota siitä 8 dl talteen. Siirrä kana(t) leikkuulaudalle jäähtymään ja riivi lihasta haarukalla tai käsin ohuita suikaleita. Poista kokonaisesta kanasta nahka ennen lihojen irrottelua.
  4. Kuumenna talteen otettu kanan keittoliemi paksupohjaisessa kattilassa. Erottele munista keltuiaset ja sekoita ne huolella kerman joukkoon. Lisää keltuais–kermaseokseen desilitra kuumaa keittolientä ohuen norona koko ajan sekoittaen. Kaada sen jälkeen munasuuruste ohuena tasaisena nauhana kuumaan, mutta ei kiehuvaan, keittoliemeen koko ajan lientä sekoittaen. Pidä liesi miedolla lämmöllä koko ajan, jotta kastike ei juoksetu. Sekoittele kastiketta, kunnes se paksuuntuu eli noin vartin verran.
  5. Lisää raastetut juurekset ja ohuet kanasuikaleet kastikkeeseen. Anna tekeytyä hyvin miedolla lämmöllä vielä viitisen minuuttia.
  6. Tarjoile riisin ja mustaherukkahyytelön kera.

Heinäkuun pikaresepti: parmigiana alle melanzane

parmigianadimelanzane

Olen ollut jo kauan ihan heikkona munakoisoihin. Tarjoat minulle munakoisoa miten vain, aina kelpaa ja maistuu. Sanomattakin on siis selvää, että meillä syödään klassista italialaista munakoiso-tomaattiuvuokaa, parmigiana alle melanzanea, kohtuullisen usein ja nyt kun olen saanut jumpattua sen reseptin vihdoin täydelliseksi, haluan jakaa sen kanssanne.

parmigianaallemelanzane2

Itselleni tärkeintä melanzanen valmistuksessa näillä leveysasteilla on se, että tomaattikastike on keitetty aina säilötyistä (kirsikka)tomaateista. Ja vaikka melanzanessa kuuluu olla juustoa, sen kanssa on tarpeetonta liioitella. Laita välikerroksiin vastaraastettua parmesaania tai muuta juustoa maltilla ja revi vasta pintaan pallo tai pari mozzarellaa. Munakoisotkin kannattaa paistaa uunissa pannun sijaan, jolloin niistä ei tule ylirasvaisia. Munakoisojen öljyämiseen suosittelen myös aina spraytä, jolloin öljy levittyy viipaleiden pintaan sopivan ohuena kerroksena ja tasaisesti.

RESEPTI | iso uunivuoka

Parmigiana di melanzane

4 (n.1,2kg) munakoisoa

suolaa

öljyä

4 tlk säilöttyjä kirsikkatomaatteja

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

½ rkl öljyä

2 rkl punaviinietikkaa

1½ rkl hunajaa

mustapippuria

2 tl suolaa

90 g vastaraastettua parmesaania

2 dl basilikanlehtiä tiiviisti paineltuna

1–2 palloa mozzarellaa

OHJE
  1. Leikkaa munakoisot noin sentin viipaleiksi. Ripottele viipaleille suolaa ja anna niiden seistä noin 15 minuuttia. Painele viipaleet kuiviksi talouspaperilla, suihkauta tai sipaise pintaan öljyä ja paahda uunissa 200°C 15 minuuttia.
  2. Kuori ja hienonna sipulit. Freesaa öljyssä pannulla pari minuuttia ja kaada päälle kokonaiset kirsikkatomaatti mehuissaan. Anna kastikkeen kiehua noin 15 minuuttia. Mausta punaviinietikalla, hunajalla, suolalla ja pippurilla.
  3. Laita uunivuoan pohjalle kerros munakoisoviipaleita, noin kolmannes koko määrästä. Ne voivat olla hieman limittäin. Lusikoi päälle kolmasosa tomaattikastikkeesta, basilikan lehdistä ja parmesaaniraasteesta. Toista samalla tavalla toinen ja kolmas kerros. Revi päällimmäiseen kerrokseen koko komeuden pinnalle reilusti mozzarellaa.
  4. Paista 200°C uunissa noin 40 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä se foliolla. Anna makujen tekeytyä hetki ennen ruoan tarjoilua.

Koko perheen lammastagine

Kaupallinen yhteistyö, MAGGI

lammastagine1.jpg lammastagine2.jpg lammastagine3.jpg

Sain joku aika sitten testattavaksi MAGGIn gluteenittomia ja maidottomia Organic Fond – luomufondeja . Molemmat lapsemme ovat olleet syntymästään asti superallergisia, joten tällaiset meidän perheemme kannalta olellisin osin kaikettomat, mutta oikeasti maukkaat tuotteet ovat lähellä sydäntäni. Lasten allergioiden vuoksi olemme tottuneet tekemään vaikka minkälaisia variaatioita tavallisista ruoista, mutta onneksi heidän tilanteensa on alkanut vähitellen helpottamaan.

lammastagine4.jpg lammastagine5.jpg lammastagine6.jpg

Nuorimmaisemme Kiia reagoi kuitenkin vielä maitoproteiiniin sen verran voimakkaasti, että joudumme välttämään naudanlihaa suurempina määrinä hänen ruokavaliossa. Lammas on sen sijaan tytön lempilihaa, joten tein MAGGIn lihafondia hyödyntäen meille sunnuntainpäivälliseksi lammaspadan itämaisin maustein. Tytöillä on myös osa viljoista karanteenissa ja lapset syövät riisiä aika usein, joten valmistin tällä kertaa riisin kukkakaalista. He eivät juurikaan huomanneet eroa. Maustoin vielä kukkakaaliriisin MAGGIn kasvisfondilla ja hyppysellisellä kurkumaa sekä curryjauhetta, jotta sain siihen vähän enemmän ruokaisuutta.

lammastagine7.jpg lammastagine8.jpg

MAGGIn luomufondit olivat meidän makuumme erittäin miellyttäviä. Pehmeitä ja oikein täyteläisiä. Tein lammastaginen ja kukkakaaliriisin lisukkeeksi vielä lämpimän tillijogurttikastikkeen soveltamalla  Andrew Zimmernin  reseptiä; korvasin tavallisen jogurtin soija-kookosjogurtilla ja suolan sijaan maustoin kastikkeen MAGGIn kasvisfondilla.

lammastagine9.jpg lammastagine10.jpg lammastagine11.jpg

En tiedä oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, mutta tämänlaisia laadukkaita fondeja voi käyttää keittiössä todella monipuolisesti. Lämpimien ruokien valmistuksen lisäksi niistä saa helposti hyvän pohjan salaatinkastikkeille ja fondeja voi käyttää suoraan vaikka pöytämausteina. Ensi viikolla ajattelin tehdä uunissa paahdettuja kasviksia, jotka marinoin kasvisfondilla.

lammastagine12.jpg lammastagine13.jpg lammastagine14.jpg

Jogurttikastikkeen lisäksi tagineateriamme sai lisukkeiksi avokadoa, kurkkua, tuoretta lehtipersiljaa ja tilliä. Aikuisille tein vielä erillisen chili-paprikaöljyn, jota lisäsimme annostemme pinnalle. Kaikkien tarpeet ja toiveet siis huomioitiin, ja ruokailun jälkeen meillä olikin neljä erittäin tyytyväistä sunnuntaisaunojaa. Kokeilkaa ja ihastukaa. En viitsisi kehua omia tekeleitä, mutta tämä on aivan älyttömän hyvää.

lammastagine15.jpg lammastagine16.jpg lammastagine17.jpg
RESEPTI | 4 annosta

Lammastagine

1 kg lampaanlihaa

1 rkl MAGGI luomulihafondia

6 dl vettä

2 kpl keltasipulia

2 kpl laakerinlehtiä

1 tl kuminansiemeniä

1 tl korianterinsiemeniä

1 tl fenkolinsiemeniä

1 tl mustapippuria

1 tl kanelia

2 tl raastettua inkivääriä

½ kpl limen kuorta raastettuna

1 rkl manterirouhetta

öljyä paistamiseen

 

Kukkakaaliriisi

800 g kukkakaalia raastettuna

1 rkl MAGGI luomukasvisfondia

1 dl vettä

2 tl öljyä

1 tl curryjauhetta

1 tl kurkumaa

 

Jogurttikastike

4 dl maustamatonta jogurttia

1 kpl kananmuna

1 kpl valkosipulinkynsi

½ dl tillisilppua

½ dl lehtipersiljaa silputtuna

1 tl MAGGI luomukasvisfondia

 

Chili-paprikaöljy

½ dl öljyä

1 tl paprikajauhetta

1 tl chilijauhetta

 

Lisäksi

avokadoa

kurkkua

OHJE
  1. Lämmitä uuni 180 °C.
  2. Pilko liha ja sipulit. Ruskista lihapalat sipulien kanssa muutamassa osassa pannulla öljyssä. Siirrä uuninkestävään kannelliseen kattilaan.
  3. Kaada lihojen päälle fondista ja vedestä valmistettu lihaliemi.
  4. Murskaa raastettu limenkuori ja inkivääri, mustapippurit, kuminan-, fenkolin- ja korianterinsiemenet morttelissa. Sekoita tahna lihojen ja liemen joukkoon.
  5. Lisää kattilaan vielä laakerinlehdet ja mantelirouhetta.
  6. Hauduta lammaspataa uunissa kannen alla tunnin ajan. Ota kansi pois kattilan päältä ja hauduta vielä toinen tunti.
  7. Valmista kukkakaaliriisi raastamalla kukkakaalit karkealla terällä pieneksi muruksi.
  8. Sekoita kasvisfondi veden kanssa ja kiehauta seos pannulla kukkakaalimurujen kanssa kunnes kaikki neste on haihtunut pois. Lisää kukkakaalimurujen päälle öljy sekä kurkuma ja curry. Sekoittele, kunnes kukkakaaliriisi on värjäytynyt tasaisesti.
  9. Valmista lämmin jogurtti yhdistämällä kaikki jogurttiainekset keskenään kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista hetken miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen.
  10. Yhdistä chiliöljyn ainekset pienessa kattilassa. Lämmitä nopeasti, mutta varo ruskistamasta mausteita.
  11. Tarjoile valmiin lammastaginen kanssa myös avokadon lohkoja ja kurkkua.