Kategoria:

Liharuokia

Possunleikkele, mummon halpiskurkut ja salainen kastike

Taffel_ranch_dippi11 Taffel_ranch_dippi10

Olisitteko arvanneet, että yksi salaisista aseistani on sipsivalmistajien jauhepussidipit? Etenkin Taffelin Ranch ja Estrellan Amerirican dipmix ovat olleet suosikkejani jo pitkään. En niinkään välitä itse sipseistä, mutta käytän dippejä sujuvasti erilaisten grilliherkkujen ja muiden paistettujen kasvisten ja lihojen kaverina. Olen monesti antanut vieraiden arvailla kovasti kehumansa dipin ainesosia, ja vaikka ne ovat maistuneet tutuilta, niin erilaisten aterioiden kanssa tarjoiltuna ei juuri kukaan ole tiennyt niiden oikeaa alkuperää. Pussidipit ovat varsinaisia laiskan kokin unelmia, mutta niistäkin toki löytyy niitä vähän vähemmän onnistuneita versioita. Kannattaa jättää ainakin valkosipuli-, tsatsiki-, sinihomejuusto- ja bernaisedippijauheet suosiolla hyllyyn. Jos niitä makuja mielii, kannattaa valmistaa dippi alusta alkaen itse.

Taffel_ranch_dippi7 Taffel_ranch_dippi9

Tällä kertaa leivitimme Ranchin seuraksi porsaanleikkeleitä ja sen lisäksi valmistin Halparuokakirjan ohjeella helpot mummonkurkut. Tein leivityksen kaksinkertaisena eli ensin pyöräytin lihan suolalla maustetuissa vehnäjauhoissa, sitten vatkatussa kananmunassa ja vielä kerran (ruis)korppujauhoissa ennen öljyssä paistamista. Leivitystä ei kannata painella käsin liian tiiviisti lihan pintaan kiinni, jotta se pysyy sopivan ilmavana. Paistaessa öljyn lämpötilan tulee olla riittävän kuuma ennen kuin paiston aloittaa. Sen voi testata helposti tiputtamalla vähän korppujauhoja öljyn sekaan. Jos korppujauho uppoaa, se on liian kylmää, jos se nousee pintaan, voi paistamisen aloittaa. Leivitetyn lihan paistaminen täytyy tehdä myös kohtuullisen nopeasti, possussa noin 1½ min per puoli, joten liha saa olla nuijittu aika ohueksi, jotta se ehtii kypsyä kunnolla paiston aikana.

Taffel_ranch_dippi8 Taffel_ranch_dippi4
RESEPTI | 4 annosta

Leivitetty porsaanleikkele

4 porsaanleikkelettä

2 dl vehnäjauhoja

2 tl suolaa

4 kananmunaa

2 dl ruiskorppujauhoja

2 dl rypsiöljyä

 

Mummonkurkut

1 kurkku

1 dl tuoretta tilliä

1 dl vaaleaa viinietikkaa

2 tl hunajaa

½ tl suolaa

½ tl mustapippuria

 

Ranch-kastike

200 g kermaviiliä

1 pss Taffel Ranch dippijauhetta

OHJE
  1. Tee lisukkeet valmiiksi ensi. Muista ottaa liha huoneenlämpöön heti mieluiten tuntia ennen paistamista.
  2. Sekoita dippikastikejauhe kermaviiliin ja jätä kylmään maustumaan.
  3. Viipaloi kurkut ohuiksi siivuiksi, hienonna tilli. Laita kaikki mummonkurkkujen ainekset kannelliseen rasiaan tai purkkiin ja ravista voimakkaasti. Anna maustua jääkaapissa vähintään vartin verran.
  4. Sekoita vehnäjauhot ja suola. Kaada ne omalle lautaselleen. Vatkaa munia kevyesti ja kaada myös ne omalle lautaselleen. Lisää vielä ruiskorppujauhot omalle lautaselleen.
  5. Nuiji lihat ohuiksi leikkeleiksi, jos eivät ole jo valmiiksi. Pyöräytä leikkeleet ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunissa ja viimeiseksi korppujauhoissa.
  6. Paista leivitetyt leikkeleen öljyssä 1½ min per puoli. Tarjoile viileän dipin ja mummonkurkkujen kanssa.

Ruokahävikistä chili–lammaspastaksi

Chilipasta2 Chilipasta7

Pastareseptejä tulee nyt tällä tontilla tiuhaan. Toivottavasti ei haittaa. Keskimääräinen pastan kulutukseni on aivan valtava enkä pysty edes kuvitella viikkoa ilman yhtä pasta-ateriaa. Tekemäni pastat ovat yleensä aika kasvispainotteisia ja nopeita. Joskus pannulle päätyy toki myös kalaa ja lihaa, kuten tämänpäiväiseen chili–lammaspastaan. Se syntyi kuunnellessani etelä-korealaisia räppiä uusista Sonoksistani ja yrittäessäni keksiä jotain hyvää käyttöä lampaanviulun ylijäämälihoille. Kastikkeeseen päätyi mukaan kaikkea kookossokerista, soijaan ja kaneliin sekä chiliin ja thaibasilikaan. Soosiin tuli vähän Farangin karamellipossun fiiliksiä ja uskon, että se toimisi todella hyvin myös nyhtökauran kanssa.

Chilipasta6

Kuuntelen aina musiikkia tehdessäni ruokaa, usein jo reseptiä hahmoitellessani. Musiikista saa ammennettua niin paljon inspiraatiota ja energiaa. Yleensä vaihtelen Bassoradion ja Radio Helsingin välissä, mutta fiilistelen myös Spotifyn etnisiä soittolistoja. Viime aikoina olen nauttinut erityisesti arabirytmeistä ja intialaisesta Bollywood-musiikista. Olen itse asiassa aikoinaan tanssinut Bollywood-ryhmässä ja päässyt esiintymään jopa silloiselle tasavaltamme presidentille, mutta ei siitä sen enempää. Olen onnistunut myös luomaan jonkinasteisia pakkomielteitä tiettyjen ruokalajien ja artistien välille. Esimerkiksi avokadopastaa en voi valmistaa kuin Manu Chaon soidessa kaiuttimista. Kokeilkaapa, ne kaksi ovat kuin luotu toisilleen.

Chilipasta1 Chilipasta4
RESEPTI | 4 annosta

Chili–lammaspasta

400 g pastaa

200 g kypsää lampaanlihaa

1 punainen chili

1 + ½ rkl öljyä

½ limetin mehut

½ dl valkoviiniä

½ tl kanelia

ripaus suolaa

2 + 2 tl kookossokeria

1 rkl soijakastiketta

ripaus suolaa

1 puska thaibasilikaa

3 kevätsipulin varret

OHJE
  1. Hienonna chili ja laita mortteliin. Lisää päälle ruokalusikallinen öljyä. Survo morttelissa, kunnes öljy alkaa selvästi värjääntyä. Kaada pienen sekoitusrasian pohjalle. Hienonna joukkoon valkosipulinkynsi. Kaada päälle myös limetin mehut ja valkoviini. Mausta kanelilla, parilla teelusikallisella sokeria ja ripauksella suolaa. Ravistele kaikki kunnolla sekaisin.
  2. Laita pasta keittymään suolalla maustettuun veteen paketin ohjeen mukaan al denteksi.
  3. Kuumenna pannu ja paista lampaanlihoja muutaman minuutin ajan öljyssä. Mausta soijakastikkeella ja parilla teelusikallisella sokeria.
  4. Kaada lampaan päälle chilisoosi, kiehauta ja anna muhia hetken miedolla lämmöllä.
  5. Yhdistä huolella valutettu kypsä pasta ja chili–lammaskastike keskenään. Revi joukkoon yhden basilikapuskan lehdet ja lisää myös hienonnetut kevätsipulin varret. Tarkista maku ennen tarjoilua.

Makean tulinen meksikolainen salaatti

Flanksteak9 Flanksteak4

Olen viime aikoina alkanut mieltyä juurespitoisiin lämpimiin salaatteihin. Niitä on todella helppo valmistaa ja aterian jälkeen olo on huomattavasti kylläisempi kuin pelkän luihun lehtisalaatin jälkeen. Lauantaina kehittelin vähän meksikolaishenkisen salaatin Antin ostaman härän flank steakin ympärille. Suikaloin siihen juliennella yhden bataatiin, jota kuullotin oliiviöljyssä pannulla muutaman minuutin ennen tarjoilua. Heitin bataatin jo ollessa pannulla joukkoon myös yrtit, jotka saivat nopeasta freesauksesta ihanan syvänvihreän värin.

Flanksteak6

Söimme salaattia vielä seuraavanakin päivänä, jolloin pyöräytin sen jääkaapista pannun kautta lautasille ja maku oli ihan yhtä hyvä kuin tuoreeltaan. Salaatin kastikkeeksi, tai oikeastaan pihvien valeluun valmistamani paahdetun chilisoosinkin väri ja mausteisuus oli vain syventynyt säilömisen myötä, joten se kannattaa valmistaa edellisenä päivänä, mikäli tavoitteena on tehdä lähtemätön vaikutus kanssaruokailijaan. Salaatin nopea freesaus pannulla kannattaa tehdä lihan paistamisen jälkeen, jolloin siihen saa mukaan kaiken pannuun jääneen maun.

Flanksteak5 Flanksteak1
RESEPTI | 3 annosta

Meksikolainen salaatti

300 g härän flank steakia

1 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

suolaa

1 bataatti

200 g maissia

1 ruukku lehtikaalia

2 ruukkua korianteria

2 kevätsipulin varret

1 dl suolapähkinöitä

 

Paahdettu chilikastike

1 punainen chili

1 valkosipulinkynsi

1 dl öljyä

2 limetin mehut

1 rkl hunajaa

2 tl jauhettua inkivääriä

2 tl seesaminsiemeniä

mustapippuria

suolaa

OHJE
  1. Aloita valmistamalla salaatinkastike. Hienonna chili ja paahda pannulla muutama minuutti. Mittaa ja sekoita kaikki kastikeainekset keskenään. Anna maustua ainakin 30 minuuttia ennen tarjoilua.
  2. Kypsennä liha haluamallesi kypsyysasteelle. Paista pinnat nopeasti öljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  3. Suikaloi bataatti ja revi ruukkuyrttejä vähän käsin. Pyöräytä kaikkia pannulla öljyssä muutaman minuutin ajan. Asettele lautasille salaatin pohjaksi.
  4. Paahda maissin jyväsiä kuivalla pannulla niin, että niihin tulee reilusti ruskeaa pintaa. Lisää lautasille bataatti-yrttiseoksen päälle.
  5. Siivuta liha salaatin päälle. Valele sitä chilikastikkeella. Viimeistele annos silputulla kevätsipulilla ja suolapähkinöillä.