Kategoria:

Aamupalaa

Parsapiirakkaa ja lasillinen muscatia

Kaupallinen yhteistyö, Solera

Parsapiiras3 Parsapiirakka1

Kaupat ovat pullollaan kotimaista parsaa enkä voisi olla onnellisempi. Palasimme juuri muutaman viikon automatkalta Euroopasta ja elimistöni suorastaan huutaa kotimaisia kasviksia ja kaikkea raikasta. Söimme toki matkan aikana vaikka kuinka paljon upeita ruokia ja annoksia, joista täällä saa vain haaveilla, mutta kun haukkasin Tanskassa matkamme lopulla ensimmäisen palasen uutta perunaa, tilliä, voita ja parsaa, niin tiesin palanneeni takaisin kotiin, lempimakujeni pariin.

Parsapiiras1 Parsapiiras2

Kotiutumista seuraavana aamuna nukuimme pitkään ja kipaisin nopeasti lähikauppaan hakemaan muutamat tuoreet raaka-aineet, joista tein brunssille, tai vaikkapa juhannuksen alkupalapöytään ihanasti sopivan, maailman helpoimman parsapiiraan. Jääkaapissa odotti Dopff & Irionin hedelmäinen Cuvée Rene Dopff -valkoviini, 100% Muscat, jota suositellaan etenkin parsaruokien kanssa ja jonka olin onnekseni jemmannut kylmään juuri ennen lähtöämme. Hidas aamumme oli täydellinen – ihanaa olla taas kotona.

Parsapiirakka3 Parsapiiras4

HUOM | Kommentteja saa mielellään jättää, mutta Valviran ohjeistuksen mukaan kaikki alkoholia koskevat kommentit tullaan valitettavasti poistamaan.

RESEPTI

Parsapiirakka

500 g lehtitaikina

nippu parsaa

6 broccoliinia

2 pekonifilettä

3 rkl ranskankermaa

3 rkl basilikapestoa

3 kananmunaa

ripaus suolaa

mustapippuria

OHJE
  1. Sulata lehtitaikina paketin ohjeen mukaan.
  2. Keitä parsoja ja broccoliineja 2 minuuttia kiehuvassa vedessä. Siirrä jäähtymään.
  3. Pilko ja paista pekoni. Siirrä sivuun odottamaan.
  4. Kauli lehtitaikinasta haluamasi muotoinen piiraspohja. Siirrä leivinpaperille ja uunipellille. Levitä pohjalle ohuelti ranskankermaa ja muutama lusikallinen pestoa. Asettele ranskankerman päälle parsat, broccoliinit ja pekonin palaset tasaisesti. Lisää vielä vähän pestoa ja riko pinnalle kolme munaa. Mausta hyppysellisellä suoraa ja mustapippuria.
  5. Paista 180° C uunissa noin 15-18 minuutin ajan, kunnes pohja ja munan valkuaiset ovat kypsät. Keltuaiset saavat jäädä valuviksi, joten tarkkaile piirakan kypsymistä paiston loppuvaiheessa.

Aamiaispolenta uppomunalla ja pinaatilla

Aamiaispolenta3 Aamiaispolenta5

Polenta eli karkesti jauhetusta maissista valmistettu puuro on yksi parhaista kuluneen vuoden aikana keittiööni tulleista uusista ruokalajeista. Olen toki syönyt polentaa monesti aikaisemmin ravintoloissa eri viljoista valmistettuna, mutta vasta Halparuokakirjaa tehdessäni päädyin tekemään sitä ensi kertaa itse. Olin aikaisemmin ollut siinä käsityksessä, että täydellisen polentan valmistaminen on jotenkin vaivalloista ja aikaavievää, mutta suurin osa kaupassa myytävistä polentajauheista valmistuu alta kymmenessä minuutissa.

Aamiaispolenta7 Aamiaispolenta4

Polenta on muutenkin tosi kätevä ruokalaji, sillä se sopii niin moneen tarkoitukseen. Eilen valmistimme sitä grilliribsien kaveriksi, tänään aamiaispuuroksi, jonka jämät levitin suorakulmion muotoiseen pienen uunivuokaan ja pistin jääkaappiin jähmettymään. Näin polentasta tulee vähän pannukakkua muistuttava levy, jonka voi leikata pienempiin osiin ja hyödyntää seuraavan päivän ruoassa esimerkiksi leivän korvikkeena. Polentaleivät kannattavat kuitenkin lämmittää joko pannulla tai mikrossa ennen käyttöä.

Aamiaispolenta2 Aamiaispolenta1

Tähän reseptinä olevaan aamiaispolentaan sain inspiraation täydellisen kauniista Suvi sur le vif -blogista, jossa on ollut vastaavanlainen annos esillä jokunen vuosi sitten. Suvin blogi oli varmasti ensimmäisia kotimaisia ruokablogeja joita aloin seuraamaan. Muita pitkäaikaisia, mutta tällä kertaa ei ruoka-aiheisia blogisuosikkejani ovat ihana Emmi Tissari eli entinen No Fashion Victims, Tiia Rantasen Mua lemmitkö vielä, Kustaa?, mielipuolisen hyvä Asikaine, Halparuokakirjan kustannustoimittajan Eeva Kolun kaikki vanhat ja nykyinen Uusi Muusa, jossa toisena tekijänä on Jenna Kämäräinen sekä Minna Jonesin Time of the Aquarius, joka taitaa kyllä nykyään toimia pelkästään tekijänsä nimellä.

RESEPTI | 2 annosta

Aamiaispolenta

150 g polentaa

6 dl kasvislientä

15 g parmesaania

suolaa

 

Lisukkeet

2 kananmunaa

vettä + etikkaa

80 g babypinaattia

1 valkosipulin kynsi

1 rkl öljyä

ripaus suolaa

OHJE
  1. Valmista polenta paketin ohjeen mukaan. Lisää siihen raastettu parmesaani koko ajan sekoittaen. Maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
  2. Laita vettä ja loraus etikkaa paistinpannulle. Riko kananmuna kahvikuppiin ja kaada kiehuvaan vesi-etikkaseokseen. Keitä 4 minuuttia ja nosta muna lautaselle jäähtymään. Toista sama toiselle kananmunalle.
  3. Huuhtele pinaatinlehdet kuumassa vedessä, puristele kuiviksi.
  4. Laita pannulle tilkka öljyä ja hienonnettu valkosipulinkynsi, freesaa minuutti. Lisää huuhdotut pinaatit ja paista sen verran, että pinaatti lötkistyy.
  5. Tarjoile aamisaispolenta, pinaatti-valkosipulihöystö ja uppomuna välittömästi kuuman kahvin ja tuoremehun kanssa.

Kaksi helppoa frittataa ja munakkaan valmistusvinkkejä

Kokkasimme Hannan kanssa sunnuntaina Taste of Helsingin näytöslavalla frittataa, jota voisi oikeastaan kutsua myös uunimunakkaaksi. Frittata on italialainen munakas, joka valmistetaan oikeaoppisesti ensin pannulla, kunnes munat alkavat hyytymään ja siirretään sitten samanssa uunin kestävässä pannussa grillivastusten alle. Frittata on kätevä arkiruoka aina loppuviikosta, sillä siihen voi laittaa täytteeksi oikeastaan mitä vain ylijääneitä aineksia aikaisemmilta päiviltä ja näin minimoida ruokahävikin syntyä.

Vaikka oikeaoppinen frittata valmistetaan sekä liedellä että uunissa, voi sen laittaa myös suoraan uuniin, kuten itse olen tottunut tekemään. Munakkaan rakenteen kannalta olennaisinta on se, ettei munia ja maitoa vatkaa liikaa sekaisin. Riittää, että rikkoo keltuaisten rakenteen ja pyöräyttää seoksen kevyesti yhtenäiseksi. Tällöin välttyy siltä, että munakas kohoaa keskeltä korkealle uunissa ja ulosottaessa lässähtää kasaan. Munakkaan täytteiden määrässä kannattaa myös käyttää malttia, vähemmän on enemmän, ja muistaa freesata etukäteen kaikki, etenkin paljon nestettä sisältävät raaka-aineet.

Valmistin meille lounaaksi kaksi munakasta kahdella eri täytteyhdistelmällä: peruna-mozzarella-tomaatti-basilika ja munakoiso-herkkusieni-pekoni-pinaatti, joista jälkimmäinen oli lastemme ehdoton suosikki. Kerroin näytöslavalla kokatessamme, että mielestäni voimakkaat juustot monesti pilaavat munakkaan hienostuneen maun jyräämällä sen täysin alleen, joten oikeastaan ainoa juusto, jota suosittelen tähän tarkoitukseen on puhvelin mozzarella maltillisesti annosteltuna. Täydellisen frittatan maustamiseen riittää hyvin tuoreet yrtit, suola ja mustapippuri.

RESEPTI | 4 viipaletta / munakas

Perusosa

6 kananmunaa

½ dl maitoa

½ tl suolaa

ripaus mustapippuria

½ rkl voita vuoan voitelemiseen

öljyä täytteiden freesaamiseen

 

Peruna–mozzarellatäyte

6 pientä uutta perunaa keitettynä

2 kevätsipulia varsineen

8 kirsikkatomaattia

½ puhvelin mozzarellapallo

1 kourallinen basilikanlehtiä

ripaus suolaa

 

Sieni–pekonitäyte

2 pekonifilesiivua

8 herkkusientä

⅓ munakoisosta

2 kourallista babypinaattia

ripaus suolaa

OHJE | Täyte + perusosa
  1. Laita uuni lämpenemään 200 °C.
  2. Viipaloi ja pilko täytteet haluamasi kokoisiksi palasiksi. Kypsennä esimerkiksi pekoni pannulla ja freesaa kasvikset. Jos käytät perunoita, muista keittää ne etukäteen.
  3. Pyöräytä hetken pannulla olleiden täytteiden joukkoon tuoreet yrtit ja/tai pinaatti. Ota pois liedeltä.
  4. Riko kananmunat kulhoon ja lisää maito. Riko keltuaisten rakenne ja pyöräytä muutaman kerran kevyesti käsivispilällä niin, että ainekset suunnilleen sekoittuvat.
  5. Voitele uunin kestävä vuoka. Siirrä täytteet vuokaan ja kaada munaseos niiden päälle tasaisesti. Jos valmistat munakkaan uunin kestävällä paistinpannulla, kaada munaseos suoraan pannulle. Jos käytät täytteessä juustoa, lisää se vasta tässä vaiheessa.
  6. Paista munakasta uunissa grillivastuksen alla noin 18 ± 2 minuuttia. Munakas on valmis jo heti, kun sen pinta on hyytynyt, mutta lapsille sitä voi paistaa hetken pidempään.