Vuoden arkisto:

2018

Lasten kakkukestit

Kaupallinen yhteistyö, Gateau

Jossain vaiheessa viimeisten kuukausien aikana silmiini on alkanut entistä useammin pistämään ihanan uuden artesaanileipomoketjun Gateaun pienet putiikit. Käydessämme ruokakaupassa Isossa Omenassa askeleemme monesti kulkeutuvat kassojen jälkeen sijaitsevalle Gateaun pisteelle. Etenkin makean perään olevat tyttömme ihailevat aina leipomon kauniita pikkuleivoksia.

Gateau-leipomon juuret ovat ranskalaisissa ja pohjoismaisissa leipomoperinteissä. Suomeen Gateau on siirtynyt Fazerin ostettua alkujaan ruotsalaisen leipomon joitakin vuosia sitten. Ruotsissa Gateau on toiminut jo vuodesta 1937, mutta nykyään sen tuotteet leivotaan suomalaisista raaka-aineista Helsingin Sörnäisissä. Gateau on korvannut myös Leipomo Keisarin, mutta kaikki Keisarin suosikkituotteet ovat edelleen myynnissä.

Eräänä lauantaina teimme vihdoin täsmäiskun Kauniaisten Gateau-myymälään ja tytöt saivat valita mukaansa kaikki mieleisensä leivokset. Kukan suosikkeja olivat bebet ja vadelmatartletit. Kiia rakastui sitruuna-marenkileivokseen. En ole itse erityisesti makean perään, joten suola-kinuskileivos ja kylmäsavulohileivos veivät oman sydämeni.

Banana split vegenä

Kaupallinen yhteistyö, Mö Foods Oy

Banana_split_kaurajugu7

Onko olemassa mitään parempaa kuin banana split? Se on lapsuudestani asti ollut salainen lempiherkkuni. Syön banana splitejä niin iloon kuin suruun. Jäin ala-asteikäisenä skootterin alle ollessamme hiihtomatkalla Italian Alpeilla. Onneksi onnettomuuden suurimmat vahingot tulivat henkiselle puolelle ja ne korjattiin nopeasti illallisravintolassa, jossa sain valita mitä tahansa syödäkseni. Valintani oli luonnollisesti iso banana split.

Banana_split_kaurajugu9

Nyt on vierähtänyt jo useampi vuosi siitä, että olisin nautiskellut annoksen aitona. Olen kehitellyt siitä pahan päivän (ja hyvän lauantaiaamun) varalle vähän raikkaamman version mausta tinkimättä. Täysin vegaaniin banana splitiini tulee kerrostetusti kaurabanujogurttia, tahini-agavetahnaa, hasselpähkinöitä ja banaaniviipaleita sekä pinnalle tietysti tummaa suklaata ja yksi sokerikirsikka. Voisin syödä tätä loputtomasti.

Banana_split_kaurajugu2
RESEPTI | 2 annosta

Vegaani banana split

400 g Mö banaani-kaurajogurttia

1 rkl agavea tai muuta vaaleaa siirappia

2 rkl tahinia

2 tl kuumaa vettä

2 banaania

2 tl sitruunamehua

2 kourallista pähkinöitä

tummaa suklaata

2 sokerikirsikkaa

OHJE
  1. Sekoita tahinista, agavesta ja vedestä tasainen tahna. Laita sitä lusikalliset lautasten pohjalle.
  2. Murskaa päälle puolet pähkinöistä. Viipaloi banaanit, purista viipaleiden päÄlle vähän sitruunamehua ja asettele puolet viipaleista pähkinöiden ja tahinitahnan päälle. Peitä banujogurtilla.
  3. Laita jogurtin päälle loput tahinitahnasta, banaanista ja pähkinöistä. Rouhi pinnalle tummaa suklaata ja viimeistele annokset sokerikirsikoilla