Kuukauden arkisto:

maaliskuu 2017

Valkosipulinen kevätkeitto

Valkosipulikeitto5 valkopapukeitto5

Olin ostanut kaupasta ainekset perinteiseen valkopapusoppaani, kun Pinterestissä vastaani tuli ihanan näköinen valkosipulikeiton ohje. Päädyin valmistamaan papusopan pohjalle tuon valkosipulikeiton liemen ja vielä tuunaamaan sitä vähän pussin pohjallisella kikhernemakaronia. Lopputulosta voisi kutsua myös valkosipuli–minestroneksi, mutta jotenkin keitto näytti niin keväiseltä, että päätin nimetä sen yksinkertaisesti kevätkeitoksi. Eikä tällä kevätkeitolla ole yhtään mitään tekemistä kesäkeiton kanssa. Se on hyvin kaukana siitä, vaikka ulkonäössä saattaa olla jotain samaa. Valkosipulinen ja tuhti liemi vie makua sopivasti keväisiin pakkaspäiviin ja liemi kannattaakin mieli imeyttää viimeistä pisaraa myöten uunissa kevyesti paahdettuun ranskanleipään.

Valkosipulikeitto3 Valkosipulikeitto4

Valmistan kodissani todella usein erilaisia papusoppia ja juuri äsken vasta tulin ajatelleeksi, ettei Halparuokakirjaan tainnut päätyä jostain kumman syystä niistä yhtään, vaikka papusopat ovat mitä edullisinta ja maukkainta arkiruokaa. Blogissani olen aikaisemmin jakanut ohjeet ihanaan italialaiseen ribollitaan sekä tuoremakkara–papusoppaan, joiden reseptit kannattaa käydä katsomassa, mikäli olet herkullisia papusoppareseptejä vailla. Halparuokakirjan lempikeittoni on itseasiassa Natalian lapsuudesta tullut kaalikeiton resepti, jonka päivitimme 2010-luvulle, kolmen pakastekaalin keitoksi, ja nautimme sen kuvausten lomassa shampanja kera. Kuiva Nicholas Feuillatte ja kaalikeitto ovat yllättävän hyvä yhdistelmä, suosittelen.

valkopapukeitto6 Valkosipulikeitto2
RESEPTI | iso kattilallinen

Kevätkeitto

1,5 l vettä

3 valkosipulinkynttä

1 laakerinlehti

2 tl kuivattua timjamia

suolaa

200 g makaronia

1 tlk valkopapuja

200 g pakasteherneitä

100 g pinaattinlehtiä

1 ruukku herneenversoja

2 kananmunaa

1 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

ranskanleipää

oliiivöljyä

OHJE
  1. Mittaa vesi kattilaan. Lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet, laakerinlehti, kuivattu timjami ja suolaa. Kiehauta ja jätä porisemaan kannen alle miedolle lämmölle 15 minuutiksi.
  2. Poista laakerinlehti ja lisää veteen makaronit. Keitä al denteksi.
  3. Lisää joukkoon pakasteherneet ja hyvin huuhdotut pavut. Kiehauta.
  4. Lisää pinaatti ja herneenversot. Ota keitto pois liedeltä. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.
  5. Sekoita munat ja ruokalusikallinen öljyä kulhossa. Lisää joukkoon kaksi kauhallista keittolientä koko ajan vispaten. Valuta munaseos hyvin hitaasti tasaisena norona muun keiton joukkoon koko ajan sekoittaen.
  6. Leikkaa ranskanleivästä viipaleita. Valele ne kevyesti öljyllä ja paahda uunissa grillivastuksen alla, kunnes pinta kullanruskea. Tarjoile ne kuuman keiton kanssa.

Punajuuriohrattoa, vuohenjuustoa ja karamellisoitua sipulia

Punajuuririsotto1 Punajuuririsotto8

Kaupasta osui jälleen käsiini säkillinen punajuuria ja mieleni alkoi tehdä jotain risottomaista ruokaa. Tiesin, että viikon alku tulee olemaan kovin kiireinen, joten päätin tehdä sunnuntaina ison satsin punajuuriohrattoa, johon on helppo vaihdella päivittäin pinnalle tulevia lisukkeita. Ohrahelmet pitävät koostumuksensa paremmin uudelleen lämmittäessä kuin tavallinen risottoriisi, joten päädyin käyttämään niitä. Ohranhelmistä tehty risotto valmistuukin huomattavasti nopeammin ja pienemmällä vaivalla kuin perinteinen. Ohranhelmien lisäksi hyvä vaihtoehto riisille on myös speltin helmijyväset.

Punajuuririsotto4 Punajuuririsotto10

Nyt sunnuntaina punajuuriohratto sai pinnalleen vähän paremmat lisukkeet kuin normaalisti. Karamellisoin sitä varten muutaman sipulin ja paiston vielä kylkeen isot vuohenjuustokiekot. Vuohenjuuston paistamisen kanssa kannattaa olla tarkkana. Pannun tulee olla kuuma, jotta juustoon saa nopeasti kauniin pinnan ja että se ehtii lämmetä läpikotaisin. Hyvä paistoaika on noin 20 sekuntia per puoli. Liian matalalla lämmöllä tai liian pitkään paistettuna se alkaa sulaa ja hajota. Muista muuten myös käydä äänestämässä blogiani Vuoden herkullisimmaksi tästä linkistä. Äänestys aikaa on 12.4. asti eikä edes omia yhteystietoja tarvitse jättää – sen kun vain painat Äänestä -painiketta haluamasi blogin kohdalla.

Punajuuririsotto7 Punajuuririsotto12
RESEPTI | 4 annosta

Punajuuriohratto

4 punajuurta

2 dl ohranhelmiä

2 rkl öljyä

1 valkosipulinkynsi

6 dl kasvislientä

½ sitruunan mehut

½ rkl hunajaa

suolaa

mustapippuria

 

Lisukkeet

2 sipulia

1 rkl öljyä

½ rkl hunajaa

ripaus suolaa

4 vuohenjuustokiekkoa

rucolaa

balsamicoa

OHJE
  1. Keitä punajuuria kuorineen n 45 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Anna jäähtyä ja kuori. Raasta punajuuret ja jätä sivuun odottamaan.
  2. Kuullota pannulla hienonnettua valkosipulinkynttä ja ohranhelmiä muutama minuutti. Lisää päälle kasvisliemi ja sitruunamehu. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10 minuutin ajan.
  3. Lisää ohranhelmien joukkoon punajuuriraaste ja jatka keittämistä vielä 5 minuuttia. Mausta hunajalla, suolalla ja mustapippurilla.
  4. Suikaloi sipulit ja paista niitä miedollä lämmöllä öljyssä 15 minuuttia. Mausta hunajalla ja suolalla.
  5. Paista vuohenjuustot yksi kerrallaan kuumalla pannulla nopeasti molemmin puolin juuri ennen tarjoilua.
  6. Tarjoile valmis ohratto karamellisoidun sipulin, lämpimän vuohenjuuston, tuoreen rucolan ja muutaman balsamicotipan kera.

Kultainen kukkakaali–kikhernepata ja tofua garam masala

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Meira

Meira_mausteet3 Meira_mausteet10

Innostuin viime viikonloppuna päivittämään maustekaappini lähes täydellisesti, kun Meiran kanssa tekemäni yhteistyön tiimoilta sain paljon uusia mausteita käyttööni. Olen yleensä käynyt mausteet läpi aina vain muuttojen yhteydessä, mutta kun jokunen vuosi sitten äitini oli siivonnut oman maustekaappinsa ja tuonut sieltä käyttämättömiä mausteita minulle, huomasin niitä lajitellessani joidenkin purkkien olleen parasta ennen 1998. Järkytyin siitä sen verran paljon, että nykyään tarkastan omien mausteideni tilanteen vähintään kerran vuodessa. Kuten Halparuokakirjan pihistysvinkeissäkin sanomme, parasta ennen ei ole viimeinen käyttöpäivä, mutta kyllä mausteistakin parhaat aromit ja värit alkavat hiipumaan ajan kanssa.

Meira_mausteet7

Mausteiden kaikista pahimpia vihollisia ovat valo, lämpö, ilma ja kosteus. Tämä kannattaa pitää mielessä mausteiden säilytyspaikkaa suunniteltaessa, sillä väärän säilytyksen vuoksi mausteiden aromit saattavat haihtua jopa muutamissa viikoissa. Paras paikka mausteille on kuiva, viileä ja auringonvalolta suojattu. Ei siis suoraan lieden yläpuolella avohyllyillä, vaikka ne näyttäisivät siinä Granitin läpinäkyviin lasipurkkeihin pakattuina kuinka kivoilta tahansa. Meiran sivuilta löytyy vielä paljon lisätietoa aiheesta. Siihen kannattaa käydä tutustumassa ihan tosissaan.

Meira_mausteet1

Mausteet ovat myös todella helppo ja halpa tapa tuoda vaihtelua perinteisiin arkiruokiin. Suomessa käytetään mielestäni aivan liian vähän mausteita ruoan valmistuksessa. Mausteimitalliset ja niiden puolikkaat pitäisi kieltää lailla, ehkäpä jopa teelusikalliset. Huomaan, että aina reseptiikkaa kirjoittaessa en haluaisi millään laittaa mausteille mitään tarkkoja määriä. Haluaisin ennemminkin kannustaa ruoanlaittajaa kaatelemaan mausteita rohkeasti rennolla kädellä keitoksiensa sekaan, vähän maistelemaan ja sitten vielä lisäämään tarvittaessa. Tähänkin intialaishenkiseen kukkakaali-kikhernepataan käytin mausteita mielin määrin eikä se ilman runsasta maustamista maistuisi yhtään miltään.

Meira_mausteet6 Meira_mausteet2
RESEPTI | 4 annosta

Kukkakaali–kikhernepata

3 sipulia

1 rkl öljyä

½ rkl kuivattua valkosipulirouhetta

½ rkl kurkumaa

½ rkl inkiväärijauhetta

½ rkl rkl paprikajauhetta

½ rkl jeeraa

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 iso kukkakaali

6 dl kookosmaitoa

½ rkl hunajaa

1 tlk käyttövalmiita kikherneitä

suolaa

 

Tofua garam masala

200 g maustamatonta tofua

1 rkl öljyä

2 rkl soijakastiketta

½ rkl garam masala -mausteseosta

OHJE | 20 min
  1. Pilko sipulit ja freesaa niitä pannulla öljytilkassa kaikkien kuivamausteiden kanssa.
  2. Lisää joukkoon suupalan kokoisiin osiin paloiteltu kukkakaali ja kookosmaito. Anna porista 15 minuuttia, kunnes kukkakaali on kypsää.
  3. Lisää vielä hunaja ja hyvin huuhdotut kikherneet. Jätä miedolle lämmölle odottamaan.
  4. Murustele tofu pannulle ja mausta soijalla sekä garam masalalla. Paista öljyssä, kunnes pinta on kauniin ruskea ja kaikki ylimääräiset nesteet haihtuneet.
  5. Tarjoile kukkakaali–kikhernepata tofumurusten ja tuoreen persiljan kanssa.