Kuukauden arkisto:

marraskuu 2016

Ribollita – italialainen kasvis–papukeitto

Kaupallinen yhteistyö, Orthex Gastromax

Maistoin viime kesän alussa ensimmäistä kertaa ribollitaa eli toscanalaista kasvis-papusoppaa, joka jättää jälkeensä joka ikisen aikaisemmin valmistamani kasviskeiton. Löysin ribollitan reseptin Marita Joutjärven ja Vittorio Gianninin tänä vuonna ilmestyneestä Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana -ruokakirjasta. Marita ja Vittorio kertoivat keiton nimen tarkoittavan sananmukaisesti ”uudelleen keitettyä”, sillä sen maut todella parantuvat ja syventyvät aina uudelleen lämmittäessä. En ole koskaan uskaltanut muuttaa alkuperäistä reseptiä, mutta keiton pinnalle olen viime aikoina lisännyt vähän tuoretta basilikasilppua, koska mielestäni se sopii kaikkiin italialaisiin ruokiin.

Ribollita3

Suosin tällä hetkellä muutenkin tämänlaisia ribollitan kaltaisia ruokia, koska työhön palaamiseni jälkeen arkemme on ollut niin kiireistä, etten töiden jälkeen yksinkertaisesti aina jaksa valmistaa mitään ruokaa. Ruoka-annosten säilömiseen sain kuin ihmeen kaupalla alkusyksystä Orthexin uuden Gastromax -tuotesarjan säilytysrasioita. Olen jonkin sortin neurootikko, mitä tulee kodin ja kaappien siisteyteen, järjestykseen ja harmoniaan, mutta jotenkin ruoan säilytysrasiat ovat muistuttaneet koko elämäni eri lian pinttymisen vaiheessa olevaa räikeää kaatopaikka. Kiitos Orthexin, tilanne on onneksi nykyään täysin toisenlainen!

Ulkonäön lisäksi parasta Orhexin ruoansäilytysrasioissa on ehdottomasti niiden ilmatiiviit kannet, kaikkien rasia kokojen päällekkäin pinoutuvuus sekä niiden konepesun, pakastuksen ja mikrolämmityksen kestävyys. Ribollitassa taas parasta on sen maun lisäksi keiton monipuolisuus; nautit sen sitten torstai-iltana kuplaveden kanssa tai lauantai-iltana suoraan mikrolämpimänä astiasta punaviinin kanssa, tekee se aina lähtemättömän vaikutuksen.

RESEPTI | 5 annosta

Ribollita

300 g käyttövalmiita valkoisia papuja

2 punasipulia

4 valkosipulinkynttä

4 varsisellerin vartta

2 porkkanaa

300 g musta- tai lehtikaalia

2+2 rkl oliiviöljyä

1 tl fenkolinsiemeniä

1–2 tl suolaa

mustapippuria

1 tkl (400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja

7 dl kasvislientä

4 dl kuivahtaneen vaalean leivän paloja

 

Kylkeen

parmesan-juustolastuja

tuoretta basilikaa

lasi chianti-viiniä

OHJE
  1. Hienonna kuoritut puna- ja valkosipulit. Laita ne kuullottumaan kattilaan oliiviöljyyn. Leikkaa kuoritut porkkanat pieniksi kuutioiksi, viipaloi lehtiselleri ja hienonna kaali. Lisää ne kattilaan ja anna hautua fenkolinsiementen, suolan ja pippurin kanssa noin 10 minuuttia.
  2. Lisää säilyketomaatit, huuhdotut pavut ja kasvisliemi. Hauduta puoli tuntia.
  3. Lisää mukaan leivänpalat ja anna hautua 15 minuuttia. Sekoittele vähän väliä, ettei leipä ota kiinni pohjaan. Lisää desi vettä tarvittaessa.
  4. Tarkasta maku, lisää suolaa tarvittaessa ja lorauta mukaan loput öljystä.

Arvonnassa 2 x Nyhtökauraa! –kirja

Pääsin viime viikolla tutustumaan Kaisa Niemisen uuteen Nyhtökauraa! – hyvää kasvisruokaa sinulle -ruokakirjaan. Vaikka en ole vielä harmillisten saatavuusongelmien vuoksi päässyt nyhtökauraa kodissani kokkaamaan, on tämä Kaisan reseptikirja todella ajanhermolla ja muutenkin kaikin puolin valloittava opus. Nyhtökaurakirja sisältää 36 kasvisruokareseptiä eri maiden keittiöiden inspiroimina sekä muutaman jälkiruoan. Itseäni eniten sytytti itämaisin vaikuttein valmistetut annokset, kuten nopea nyhtökaura lo mein, mutta reseptejä siis löytyy aina nyhtökauralihapullista kaalikääryleisiin ja nyhtökaurapiirakkaan.

Nyhtökauraa3

Sain myös muutaman kappaleen tätä kirjaa teille arvottavaksi, sillä epäilin, että joku muukin saattaisi olla kiinnostunut kyseisestä teoksesta. Nyhtökauraa! -kasviskeittokirjan arvonta alkaa välittömästi ja loppuu ensi viikon torstaina 17.11. klo 21.00. Arvontaan voi osallistua kommentoimalla mitä vain tämän jutun kommenttikenttään. Olisi tietysti kiva tietää, oletteko maistaneet tai kokanneet nyhtäkauraa ja mitä mieltä siitä olitte. Muistakaa jättää sähköpostiosoitteenne, jotta saan yhteyden voittajiin – se ei näy muille kuin minulle.

Siitakesieniä ja kookoslohta paperissa

Kaupallinen yhteistyö, Puhtaasti Kotimainen & Asennemedia

Sienet ovat lempiherkkuani, kuten olette varmasti jo huomanneet. Poistun vain hyvin harvoin kaupasta ilman herkku- tai siitakesienirasiaa, sillä ne sopivat aivan täydellisesti kaikkiin aasialaishenkisiin ruokiin ja makuihin. Olikin tästä syystä todella iloinen, kun pääsin tekemään sieniyhteistyön Puhtaasti Kotimaisen kanssa ja jakamaan yhden parhaista sieniresepteistäni.

Ennen yhteistyötä en ollut koskaan ajatellut, että kaupasta aina mukaan nappaamani sienet ovat todellista lähiruokaa – niitä viljellään Suomessa läpi vuoden, ja ne ovat kaiken päälle todella puhtaita ja terveellisiä. Sienet sisältävät paljon kuituja, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita eikä juurikaan rasvaa. Kotimaassa viljellyn sienen tunnistaa muuten sirkkalehtimerkistä, joka on näkyvillä tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa oikeassa ylälaidassa.

RESEPTI | 4 annosta

Siitakesieniä ja lohta paperissa

200 g (2 rs) siitakesieniä

400 g nahatonta lohta

1 dl kookoskermaa

1 rkl kookosöljyä

1 rkl vihreää currytahnaa

½ limetin mehut + ½ limetti siivutettuna

4 kevätsipulin varret

1 chilipalko

1 valkosipulinkynsi

ripaus suolaa

mustapippuria

1 puska thai-basilikaa

4 siivua leivinpaperia

3 dl ohrahelmiä

OHJE
  1. Laita uuni lämpenemään 180 °C.
  2. Viipaloi sienet ja lohi. Hienonna chili, valkosipulinkynsi ja kevätsipulin varret.
  3. Sekoita kookoskerma, öljy, currytahna, puolikkaan limetin mehut ja ripaus suolaa keskenään.
  4. Leikkaa leivinpaperista neljä suorakaiteen muotoista (30 x 40 cm) palaa. Asettele neljännes lohesta, sienistä, kevätsipulista, chilistä, valkosipulista ja kookoskastikkeesta paperin toiseen laitaan. Viimeistele muutamalla thai-basilikan lehdellä, pienellä limeviipaleella ja ripausella mustapippuria. Käännä toinen puoli leivinpaperista päälle, taittele reunat ylös ja nipistä yhteen.
  5. Laita paketit uunivuokaan ja paista uunissa 18 minuutin ajan.
  6. Keitä neljän hengen annos ohrahelmiä paketin ohjeen mukaan.
  7. Tarjoile sieni-lohipaketti suoraan paperista. Koristele annos halutessasi hienoksi silptuilla thai-basilikanvarsilla ja kirjolohen mädillä.