Kuukauden arkisto:

elokuu 2016

Uunimakkarapasta – arkemme pelastaja

Kaupallinen yhteistyö, MAGGI

Sain mielenkiintoisen yhteistyöehdotuksen, jossa minulle tarjottiin mahdollisuuttaa soveltaa MAGGI Mix -tuotteita perheemme lempiarkiruokien valmistuksessa. Olen yleensä käyttänyt äärimmäisen harvoin vastaavia valmisateriaseoksia, mutta helpomman ruoanlaiton nimissä innostuin testaamaan MAGGI Mix -makkarakastikeseosta, jolla tällä kertaa maustoin perheemme kestosuosikin, ihanan uunimakkarapastan.

Syömme päivittäin hyvin pitkälti samoja ruokia, joita näette myös täällä blogissani. Meillä on monesti myös kausia, jolloin saatan tehdä useampana viikkona peräkkäin jotain samaa ruokaa, jolloin en sitä toki tuo joka kerta esille täällä tai some-kanavissani. Viime aikoina yksi sellainen on ollut esimerkiksi soija-makaronilaatikko, jonka perään myös lapsemme mankuvat lähes päivittäin.

Olen jo kauan suunnitellut viikon ruokalistamme aina etukäteen ja pyrin käymään kaupassa vain kerran viikossa, yleensä sunnuntai-iltaisin. Saatan hakea viikon loppupuolella jotain tuoretta lisää, mutta muuten yritän pysyä poissa isoista marketeista. Viikon ruokalistallamme muodostuu yleensä aina niin, että alkuviikosta teen jotain raikasta salaattia tai kalaa, viikon puolivälissä kaivan esille paremmin säilyvät juurekset, pavut ja herneet, ja joka viikko vähintään yksi ateria sisältää pastaa.

MAGGI Mix -valmisseokset ovat suunniteltu käytettäväksi niin, että ruokaa valmistettaessa niihin lisätään vain tuore liha ja kasvikset. Ruoan maustaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Uunimakkarapastaa tehdessäni en lisännyt siihen mitään muuta maustetta kuin makkarakastikepussin sisällön ja siitä tuli kerralla aivan täydellistä. MAGGI Mix -seoksia on olemassa seitsemän eri vaihtoehtoa ja niistä löytyy kaikki tarvittava tieto ruoan raaka-aineista sen valmistukseen ja erilaisiin tarjoiluehdotuksiin – ja seosten soveltamisvaihtoehtoja on tietysti loputtomasti. Seuraavaksi ajattelin kokeilla chili con carne -mixiä papu-avokadosalaatin kanssa tarjottavaan lihamurekkeeseen.

RESEPTI | 6 annosta

Uunimakkarapasta

400 g simpukkamakaroneja

2 tlk tomaattimurskaa

250 g tuoremakkaraa, chorizoa

1 pss MAGGI Mix -makkarakastikeseosta

250 g mascarponea

1 pallo bufalamozzarellaa

1 dl parmesaaniraastetta

1 puska tuoretta basilikaa

OHJE | 30 min
  1. Laita uuni lämpenemään 200 °C.
  2. Keitä makaronit al denteksi suolalla maustetussa vedessä.
  3. Kaada tomaattimurskat pannulle, lisää joukkoon MAGGI Mix -seos ja kiehauta. Purista joukkoon tuorechorizosta pieniä makkarapalloja. Anna hautua kypsäksi 15 minuuttia. Viimeistele hienonnetulla basilikalla.
  4. Sekoita mascarponesta, mozzarellasta ja parmesaaniraastesta tasainen juustotahna.
  5. Laita kaksi kolmasosaa tomaatti-makkarakastikkeesta uuni kestävän vuoan pohjalle. Lisää päälle makaronit ja niiden päälle loput tomaattikastikkeesta. Tee juustotahnasta isohkoja nokareita ja asettele ne makkara-makaronivuoan pinnalle.
  6. Paista uunissa 15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja vuoka saanut pinnalleen vähän väriä. Ruoan ei varsinaisesti tarvitse kypsyä enää uunissa.

Kalatacot ja ihana mango–maissisalsa

Meidän on pitänyt jo kauan tehdä kalatacoja. Olen kuolannut erilaisten kalatacokuvien perään Pinterestissä jo vuosia. Sain lopullisen innostuksen niiden tekemiseen, kun mieleni teki syödä jotain brasiliaishenkistä näin Olympialaisten ollessa käynnissä. Voi olla, että kalatacot menevät kyllä enemmän meksikolaisen ruoan piiriin, mutta olin lukevinani jostain, että ne ovat kovin suosittuja myös Etelä-Amerikan suurimmassa valtiossa.

En halunnut tehdä tacoihin perinteistä tomaattisalsaa ja kun näin kaupassa kotimaisia maisseja, päätin valmistaa niistä, mangosta, tuoreesta jalopenosta, korianterista ja punasipulista ihanan makeantulisen salsan. Olen myös joskus valmistanut vesimeloni- ja mansikkasalsaa korvaamaan tomaattipohjaista sekoitusta ja ne ovat aina toimineet aivan täydellisesti.

Salsan ja paneroitujen kalafileiden lisäksi laitoin pienistä tortillalätyistä tekemiini tacoihin vain vähän chilimajoneesia, limetillä maustettua punakaalia sekä avokadoa eikä ne olisivatkaan kaivanneet yhtään mitään muuta. Meiltä itse asiassa loppuivat nuo tortillakuoret ennen kuin täytteet, joten päädyin syömään niitä ison annoksen suoraan lautaselta salaatinomaisesti ja se oli ehkä parasta salaattia, jota olen laittanut suuhuni vähään aikaan.

RESEPTI | 16 pientä tai 8 isoa tortillaa

Maissisalsa

2 isoa maissitähkää

1 mango

1 punasipuli

1 tuore jalopeno tai chili

1 puska tuoretta korianteria

1 limetin mehut

1 rkl öljyä

mustapippuria

suolaa

 

Chilimajoneesi

1 dl kevyt majoneesia

1 dl kevyt ranskankermaa

1 dl (vahvaa) chilikastiketta

½ limetin mehut

 

Paneroidut kalafileet

500 g vaalealihaista kalaa

valkopippuria

suolaa

vehnäjauhoja

3 kananmunaa

korppu- tai pankojauhoja

 

Lisäksi

¼ punakaalista

½ limetin mehut

tortillalättyjä tai tacokuoria

2 avokadoa

srirachaa

OHJE
  1. Aloita salsan valmistus keittämällä maissintähkiä 15 min suolatussa vedessä. Pilko sillä välin sipuli, jalopeno ja mango. Hienonna joukkoon myös puska tuoretta korianteria. Irroita kypsät maissijyvät tähkän keskustasta. Sekoita muiden ainesten kanssa. Kaada päälle yhden limetin mehut ja öljy. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Siirrä jääkaappiin maustumaan.
  2. Sekoita kaikki chilimajoneesin ainekset keskenään. Maista ja säädä kastikkeen tulisuutta oman maun mukaan. Säilytä kylmässä.
  3. Leikkaa vaalealihaisen kalan fileistä 2 x 10 cm kokoisia palasia. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Pyöräytä maustetut kalapalat ensin vehnäjauhoissa, sitten rikotuissa kananmunissa ja vielä korppujauhossa. Kasaa puhtaalle lautaselle odottamaan paistamista.
  4. Uppopaista paneroidut kalafileet runsaassa kasvisöljyssä 2-3 min riippuen kalan paksuudesta. Nostele valmiit kalapalat talouspaperin päälle jäähtymään.
  5. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi. Sekoita joukkoon limenmehua ja anna maustua jääkaapissa 5 min.
  6. Lämmitä tortillalättyjä mikrossa tai uunissa. Kasaa täytteeksi maissisalsaa, chilimajoneesia, paneroituja kalafileitä ja punakaalia. Viipaloi joukkoon myös avokadoa ja mausta srirachalla halutessasi.

Munakoisocarbonaraa syysmasennukseen

Aloitin syysdiettini kattilallisella pekonia ja pastaa, kuinkas muutenkaan. Kesän loppu ja syyskuun läheneminen eli töiden aloitus on alkanut vähitellen iskeytymään tajuntaani. Onneksi teen aluksi vain kolmepäiväistä viikkoa ja reissaan siinä sivussa aika paljon, joten kyseessä on hyvin pehmeä laskeutuminen todellisuuteen pian kolme vuotta kestäneeltä vapaalta.

Vaikka arjen uudelleenkäynnistäminen kesän jälkeen harmittaa, on syksy muutoin oikestaan yksi lempivuodenajoistani. Nautin pimenevien iltojen tunnelmasta ja siitä, että saan taas pian alkaa tekemään kaikkia ihana juures- ja lihapatoja. Syksyisin salaattinikin muuttuvat lämpimiksi. Oman pihamme porkkanat alkavat myös vihdoin olla tarpeeksi isoja poimittaviksi ja pääsin eilen keräämään ensimmäisen ison rasiallisen mustikoita ja mustaherukoita.

Munakoisopasta8

Olen aikaisemmin tehnyt tätä munakoisopastaa suppilovahveroiden kanssa, mutta niihin en ole vielä tänä vuonna törmännyt muuta kuin yksittäisessä Instagram-kuvassa. Laitoin sen tilalle vihanneslaatikkoon unohtuneet babypinaatit, jotka toivat ihanaa väriä muuten vähän valjun näköiseen annokseen. Maku tässä pastassa on kuitenkin aivan täydellinen ja jopa munakoisoruokia vieroksuva mieheni ei meinannut saada siitä millään tarpeekseensa.

Käytän muuten aina pastoissa fileestä tehtyä pekonia, joka on perus aamiaispekonia huomattavasti kevyempää, mutta antaa kuitenkin ruoalle juuri sen ihana ruokaisan ja, no, pekonisen maun. Aamiaismunakkaan kaveriksi en sitä kuitenkaan ikinä suosittelisi.

RESEPTI | 4 annosta

Munakoisocarbonara

500 g tagliatellea

1 iso munakoiso

120 g filepekonia

1 punasipuli

1 valkosipulinkynsi

1 rkl oliiviöljyä

40 g parmesaaniraastetta

2 kananmunaa

1 keltuainen

1 dl pastan keitinvettä

mustapippuria

suolaa

80 g babypinaattia

OHJE
  1. Kuutio munakoiso, ripottele pinnalle vähän suolaa ja jätä itkemään vartiksi. Kuivaa kyyneleet talouspaperilla.
  2. Pilko pekoni ja sipulit. Kypsennä pannulla pari minuuttia. Heitä joukkoon munakoisokuutiot ja anna kypsyä miedolla lämmöllä.
  3. Keitä tagliatelle paketin ohjeen mukaa al denteksi suolatussa vedessä. Muista ottaa pastan keitinvettä talteen.
  4. Valmista kastike yhdistämällä valmiiksi raastettu parmesaanijuusto ja kananmunat sekä yksi keltuainen. Kun pasta on valmis, kippaa joukkoon pekoni–munakoisoseos. Kaada päälle vielä kastike sekä tilkka pastan keitinvettä. Sekoita nopeasti voimakkain liikkein. Älä pidä kattilaa enää tässä vaiheessa liedellä, jottei kastikkeen kananmunat ala kypsymään ja kokkaroitumaan.
  5. Lisää viimeiseksi joukkoon pinaatinlehdet ja sekoita sen verran, että ne levittäytyvät tasaisesti ja pehmentyvät. Mausta suolalla ja mustapippurilla.