Kuukauden arkisto:

marraskuu 2015

Juus­to­täyt­tei­set mu­na­koi­so­rul­lat

munakoisorulla1.jpg munakoisorulla8.jpg

Tein eilen ensimmäistä kertaa elämässäni munakoisorullia. Nämä ovat nyt niitä, joiden reseptin lupasin jakaa, mikäli lopputulos on syömäkelpoista, ja onnekseni juuri sitä ne olivatkin. Ruoka ei sisällä lainkaan lihaa, vaan täyte muodostuu kolmen eri juuston yhdistelmästä – samasta millä valmistan yleensä juustotäytteiset cannelonit.

munakoisorulla2.jpg munakoisorulla.jpg

Munakoisorullien kastikkeeksi tulevaa tomaattisoosia en jaksanut haudutella liedellä, joten annoin ruoan olla uunissa vähän pidemmän aikaa. Näin myös rullien aktiivinen valmistusaika jää kohtuullisen lyhyeksi.

munakoisorulla7.jpg munakoisorulla3.jpg
RESEPTI | 4 annosta

Juus­to­täyt­tei­set mu­na­koi­so­rul­lat

3 kpl munakoiso

200 g ricottaa

2 + ½ dl mozzarellajuustoa raasteena

2 + ½ dl parmesaania raastettuna

400 g tomaattimurskaa (1 tölkki)

2 kpl tuore basilika

1 kpl valkosipulinkynsi

3 rkl oliiviöljyä

1 kpl kananmuna

1 tl mustapippuria

1 tl suolaa

OHJE
  1. Laita uuni lämpenemään 200 °C.
  2. Siivuta munakoisot pitkittäin noin puolen senttimetrin paksuiksi viipaleiksi. Ripottele molemmille pinnoille kevyesti suolaa ja jätä itkemään vartiksi – valmista tässä välissä juustotäyte ja tomaattikastike.
  3. Yhdistä toisessa kulhossa tomaattimurska, ruokalusikallinen oliiviöljyä sekä yhden basilikapuskan pieneksi silputut lehdet. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  4. Laita toiseen kulhoon ricotta, kaksi desilitraa mozzarella ja parmesaaniraastetta sekä toisen basilikapuskan hienonnetut lehdet. Riko joukkoon kananmuna ja soseuta sauvasekoittimella mahdollisimman tasaiseksi tahnaksi. Mausta murskatulla valkosipulinkynnellä, suolalla ja mustapippurilla.
  5. Pyyhi munakoisojen kyyneleet talouspaperilla ja sudi niiden päälle kevyesti oliiviöljyä. Paista 200 °C uunissa 10 minuutin ajan ja nosta jäähtymään.
  6. Kaada reilu puolet tomaattikastikkeesta öljyllä sivellyn uunivuoan pohjalle.
  7. Aloita munakoisojen täyttäminen laittamalla runsas ruokalusikallinen täytettä munakoisoviipaleen leveämpään päähän. Kieritä munakoisosta täytteen ympärille rulla ja laske vuokaan tomaattikastikkeen päälle niin, että saumakohta jää rullan alapuolelle.
  8. Kaada loput tomaattikastikkeesta valmiiden munakoisorullien ympärille (noin 16 kpl).
  9. Sekoita keskenään ylijääneet juustoraasteet ja ripottele ne vielä munakoisorullien pinnalle.
  10. Taittele uunivuoan päälle alumiinifolio ja anna paistua 200 °C uunissa 30 minuutin ajan, jonka jälkeen poista folio ja jatka paistamista, kunnes juusto on saanut pintaansa kevyen rusketuksen.

Gorgonzolapasta

Karamellisoituja punasipuleita, saksanpähkinöitä ja salviaa

gorgonzolapasta4.JPG

Tämän kuun ruokahaasteena on pasta , mutten itse osallistu siihen haasteen järjestäjänä. Lupasin kuitenkin jakaa kanssanne uuden suosikkini, makean suolaisen gorgonzolapastan reseptin. Pasta syntyi syyskuussa alkaneessa sinihomejuuston himossani ja olen parhaimpina pahimpina viikkoina valmistanut sitä melkeinpä jokaisena iltana. Niin usein, että sain jo välillä kiellon tuoda mitään sinihuomejuustoa kotiimme.

gorgonzolapasta5.JPG

Tämä gorgonzolapasta on todella nopeasti valmis. Jos jätät punasipulit annoksesta pois, valmistuu koko pasta yhdessä kattilassa alle vartissa. Karamellisoidut punasipulit kuitenkin tuovat mielestäni aivan ihanan lisämaun ja -värin pastalle, mutta välttämättömiä ne eivät siis ole. Suosittelen myös valmistamaan tätä pastaa aina vain juuri sen määrä, mitä aiot(te) syödä. Gorgonzolapasta on parhaimmillaan suoraa kattilasta tarjottuna.

gorgonzolapasta7.JPG

Gorgonzolapasta | kahdelle

  • 250 g pastaa
  • 60 g gorgonzolaa
  • ½ dl kermaa
  • 1 rkl pieneksi silputtuja salvianlehtiä
  • ½ rkl vaaleaa siirappia tai hunajaa
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria
  • saksanpähkinöitä

 

gorgonzolapasta8.JPG

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Hienonna pastan kiehuessa tuoreen salvian lehdet ja pilko myös gorgonzolaa pienemmiksi paloiksi. Kun pasta on kypsä, kaada keitinvedet pois ja siirrä pasta nopeasti takaisin liedelle. Lisää pastan joukkoon gorgonzola, kerma, yrtit ja muut mausteet. Sekoittele, kunnes juuston palaset ovat kokonaan sulaneet tasaiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku ja tarjoile välittömästi kevyesti murskattujen saksanpähkinöiden ja karamellisoitujen punasipuleiden kera.

gorgonzolapasta2.JPG

Karamellisoidut punasipulit

  • 1 punasipuli
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl vaaleaa siirappia tai hunajaa
  • 1 tl (punaviini)etikkaa
  • ripaus suolaa

 

gorgonzolapasta.JPG

Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi suikaleiksi. Kuullota sipulisuikaleita pannulla öljyssä noin 10 minuutin ajan. Jos ne alkavat tummumaan liikaa, säädä lämpöä pienemmälle. Lisää ripaus suolaa, etikka ja siirappi. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla vielä noin 10 minuuttia, kunnes sipulit ovat karamellisoituneet.

gorgonzolapasta6.JPG

Tämän aterian jälkeen kun vielä sytyttää kynttilän ja nauttii lasillisen Lidlin suklaaglögiä ( that’s THE shit ) saa pikkujoulukausikin virallisesti alkaa. Ja hei, muistakaahan muuten vielä käydä osallistumassa marraskuun ruokahaasteeseen. Tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät täältä  ja sanoisinko, että voittomahdollisuudet ovat ainakin vielä tällä hetkellä aivan järkyttävän hyvät.

gorgonzolapasta3.JPG

Ihanaa viikonloppua!

Arki-illalliseksi lohilaatikko ohrasta

Kaupallinen yhteistyö, IKEA

lohilaatikkoohrasta16.jpg lohilaatikkoohrasta4.JPG

IKEA kutsui minut osallistumaan paraikaa käynnissä olevaan #kutsusyömään -kampanjaan. Kutsuin eräänä arki-iltana veljeni ja hänen vaimonsa luoksemme syömään ihan tavallista kotiruokaa. Sitä samaa, jota olin muutenkin suunnitellut tekeväni.

lohilaatikkoohrasta12.JPG

Tarjosin heille yhtä perheemme lempiruokaa, lohilaatikkoa, jonka tein tällä kertaa ohrasta riisin sijaan. Sain valita IKEAsta ruoanlaittoa ja illallista varten erilaisia välineitä ja astioita . Ruoanvalmistamista varten täydensin IKEAn 365+ -ruoanlaittovälinestöäni muutamalla kattilalla. Mukaani lähtivät myös teräksiset KONCIS -uunivuoat. Astioista olen täysin ihastunut mattamustiin DINERA -lautasiin ja kulhoihin. Ei ole mitään, mitä ruokabloggaaja arvostaisi enemmän kuin mattapintaisia astioita. Muita suosikkejani ovat myös kirkkaat ÖPPEN -lautaset ja tarjoilukulhot sekä 365+ -sarjan lasit ja kannut.

lohilaatikkoohrasta15.JPG lohilaatikkoohrasta10.JPG

 

Lohi–ohravuoka  | kuudelle

  • 4 hengen annos ohraa
  • 200 g kylmäsavulohta
  • 1 puntti tilliä
  • 3 + 3 kananmunaa
  • 5 dl (täys)maitoa
  • 1 rkl voita
  • 1 sitruuna
  • valkopippuria
  • suolaa

 

lohilaatikkoohrasta2.JPG

Keitä neljän hengen annos ohraa paketin ohjeen mukaan. Valmista samalla kolme 10 minuutia keitettyä kananmunaa. Pilko lohi pieniksi palasiksi ja hienonna tilli. Yhdistä valmis ohra, pilkotut kanamunat, hienonnettu tilli ja lohipalat yhteen kulhossa. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.

lohilaatikkoohrasta14.JPG lohilaatikkoohrasta11.JPG

Tee munamaito yhdistämällä kolme raakaa kananmunaa ja maito. Mausta sitä myös hieman suolalla ja valkopippurilla. Kaada munamaito lohi–ohraseoksen päälle ja vuole pinnalle noin ruokalusikallisen verran ohuita voinokareita. Paista 200 °C uunissa noin 35 minuutin ajan. Suojaa pinta tarvittaessa foliolla paistoajan loppupuolella, mikäli se tuntuu tummuvan liikaa. Anna laatikon seistä vartin verran ennen tarjoilua.

lohilaatikkoohrasta.JPG

Tarjoile lohi–ohravuoka sitruunaviipaleiden kera. Pöytään voi laittaa myös sinappia tai vaikkapa itse pikkelöityjä sinapinsiemeniä. Jälkimmäistä lisäkettä sain maistaa edellisellä viikolla, kun olin syömässä Michelin-kokki Pekka Terävän tarjoilemaa kotiruokaa ja ensimmäisenä tarjolla oli juurikin lohilaatikkoa. Instagramini puolella onkin kuva Pekan versiosta tästä perinteisestä ruokalajista .

lohilaatikkoohrasta1.JPG lohilaatikkoohrasta13.JPG

Semmoiset olivat siis arki-illalliset meidän luona. Olisi kuitenkin ihan äärimmäisen kiva päästä näkemään, miltä myös teidän arkiruokanne näyttävät, joten me IKEAn kanssa haastamme teidät edelleen osallistumaan #kutsusyömään -kampanjaan joko Facebookissa ja/tai Instagramissa ja/tai Twitterissä. Tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät täältä tai edellisen postaukseni lopusta. Kampanja on voimassa 1.10. – 30.11 välisenä aikana.

lohilaatikkoohrasta8.JPG

P.s. Käy myös kurkkaamassa miltä arkiruokailu näyttää ihanan Hennan ja Hertan sekä Puutalobabyläisten luona.